Keskeisille metalli-, puutuote- ja kemianteollisuuden toimialoille ennakoidaan kohtalaista kasvua vuonna 2026. Myös teollisuuden työllisyystilanne kohenee, mutta viiveellä. Teollisuuden kustannuskilpailukyky säilyy hyvänä ja olosuhteet investointien vahvistumiselle ovat olemassa, arvioi Teollisuusliitto 16.12. julkaisemassaan Toimialakatsauksessa.

Teollisuusliitto julkaisee toimialakatsauksessa tuotantoa ja työllisyyttä koskevat vuosiennusteensa. Vuosien 2025 ja 2026 ennusteet koskevat metalli-, kemian- ja puutuoteteollisuutta eli Teollisuusliiton piiriin kuuluvia suurimpia teollisuudenaloja. Muista liiton jäsenten työpaikkayritysten toimialoista katsauksessa esitellään keskeiset tunnusluvut.

Teollisuusliitto arvioi vuoden 2026 tuovan teollisuuden toimialoille kohtalaista kasvua. Myönteisiä kasvunäkymiä siivittävät teollisuuden parantuva suhdanne ja kustannuskilpailukyky, joka säilyy hyvänä ostovoiman turvaavista palkankorotuksista huolimatta. Teollisuusliiton pääekonomisti Timo Eklund korostaa, että voimakkaampi ja kestävämpi kasvu edellyttää kuitenkin investointien käynnistymistä.

– Teollisuuden suhdanne paranee ensi vuonna ja vientimarkkinoiden kysyntä virkistyy. Oikein mitoitettujen palkankorotusten seurauksena kilpailukyky on kunnossa. Tämän myötä teollisuus saa lisää tilauksia käytännössä kaikilla toimialoilla kovasta kansainvälisestä kilpailusta huolimatta. Teollisuuden näkymät ovat paremmat kuin taloudessa keskimäärin, kiteyttää pääekonomisti Eklund ja jatkaa:

– Pidempiaikainen kasvu edellyttäisi teollisia investointeja. Elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä on parannettu yritysten toiveiden mukaisesti. Yritysten pitää katsoa nyt rohkeasti tulevaisuuteen ja tarttua markkinoilla avautuviin mahdollisuuksiin.

Katsauksen ennusteiden tekemisessä on hyödynnetty Teollisuusliiton Suhdannekyselyä (1–4/2025). Suhdannekyselyyn perustuvat lähiajan näkymät katsovat seuraavien kolmen kuukauden päähän. Suhdannekysely toteutetaan sähköisenä kyselynä, joka suunnataan liiton pääluottamusmiehille. Tuorein lokakuussa toteutettu Suhdannekysely (4/2025) antaa osviittaa vuodenvaihteen näkymiin tuotannon ja työllisyyden osalta.

Metalliteollisuuden tuotanto piristymässä

Teollisuusliitto arvioi, että vuonna 2025 metalliteollisuuden tuotanto kasvaa (+1 %) edellisvuoden tapaan. Mitään yksittäistä syytä lievään kasvuun ei ole, vaan eri toimialojen osalta on vähitellen palattu normaaliin tuotantotasoon. Vuonna 2026 kasvu jatkuu (+3 %), kun Euroopan unionin markkinoilla kone- ja laiteinvestoinnit lisääntyvät.

Vuosina 2025 ja 2026 metalliteollisuudessa työllisyys vahvistuu (molempina vuosina +1 %). Uudet tilaukset tuovat lisää työtä myös alihankkijoille, eivät vain suuremmille yrityksille. Erityisesti puolustusväline- ja energiainvestointeja nähdään lisää. Teollisuuden uudistumisen kannalta tärkeät tehdasinvestoinnit eivät ole vielä lähteneet liikkeelle.

Teollisuusliitto ennustaa, että vuonna 2025 kemianteollisuuden tuotanto kasvaa (+1 %). Tuotannon kasvu kiihtyy (+3 %) vuonna 2026. Erityisesti lääketeollisuuden tuotan­to jatkaa kasvuaan kumpanakin vuonna. Tämä luo uutta työtä.

Puutuoteteollisuuden näkymät ovat heikentyneet uudelleen, vaikka alkuvuosi oli hyvä. Puutuoteala koostuu saha-, levy- ja puusepänteollisuudesta. Teollisuusliitto katsoo, että vuonna 2025 puutuoteteollisuuden tuotanto säilyy vuoden 2024 tasolla (+0 %). Ensi vuonna tuotanto kääntyy kasvuun (+2 %), kun keskeisimmät puutuotteiden asiakastoimialat elpyvät.

Teollisuuden työllisyystilanne kohenee viiveellä

Vuonna 2024 Teollisuusliiton piiriin kuuluvien teol­lisuudenalojen yhteenlaskettu henkilöstömäärä oli 271 900 työntekijää. Koronavuosien ja talouden häiriöiden aikanakin henkilöstömäärä on pysynyt vakaana. Vaikeina aikoina on lomautusjärjestelmä tuonut tarvittavaa joustoa. Kokonaisuudessaan näyttää siltä, että vaikka teollisuudesta on työtä kadonnut, uutta on tullut tilalle.

– Kun teollisuus saa uusia tilauksia ja investoinnit käynnistyvät toden teolla, myös työllisyys kohenee. Tosin aina viiveellä. Teollisuusliiton aloilla suhdannetyöttömyys hellittää vähitellen. Tästä on jo merkkejä, kuten kokoaikaisten lomautusten väheneminen metalliteollisuudessa. Työllisyyttä ei kyllä yksin suhdanteen paraneminen auta, toteaa Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila.

Vuonna 2025 metalliteollisuuden aloilla työllisyystilanne on pysynyt vakaana, vaikka alkuvuonna näkymät olivat heikommat. Kokoaikaiset lomautuk­set ovat vähentyneet ja uutta työvoimaa palkataan. Teollisuusliitto ennustaa, että vuonna 2025 metalliteollisuuden työllisyys paranee hieman (+1 %). Hienoista kasvua ennakoidaan myös vuodelle 2026, jolloin metalliteollisuudessa työllisyys vahvistuu (+1 %).

Teollisuusliitto katsoo, että kuluvana vuonna kemianteollisuu­den työllisyys pysyttelee vuoden 2024 tasolla (+0 %). Vuonna 2026 työllisyys kohenee (+1 %). Etenkin lääketeollisuuden investoinnit tuovat työtä.

Puutuoteteollisuudessa työllisyys on heikentynyt vuoden 2025 aikana, kun tuotantolaitoksia on suljettu ja väkeä irtisanottu. Teollisuusliitto ennustaa, että puutuoteteollisuuden työllisyys heikkenee vuonna 2025 (-1 %) ja jää tälle tasolle myös vuodeksi 2026 (+0 %). Alan työllisyyteen vaikuttaa pitkälti se, millä vauhdilla rakennusteollisuuden toiminta elpyy. Tuotannon automatisointi vähentää osaltaan työvoiman tarvetta.

– Teollisuusliiton aloilla rakenteellisista syistä johtuva työttömyys koskee erityisesti muutosaloja, kuten esimerkiksi puutuote- ja painoalaa. Metalliteollisuudessa pitkäaikaistyöttömyys on yleisintä. Työttömyys pitkittyy etenkin ikääntyvillä metallityöntekijöillä, joista moneen on vuosikymmenten raskas työ jättänyt jälkensä. Tarvitaan toimivia työllistämistoimia, jotta tuotantotyöntekijöiden työura voisi jatkua työttömyyden jälkeenkin”, tutkimuspäällikkö Anttila katsoo.

Teollisuusliitto tutkii: Toimialakatsaus 2025

Toimialakatsaus on osa Teollisuusliitto ry:n Yhteiskuntavaikuttamisen ja tutkimuksen yksikön pitkäjänteistä yritys- ja toimialaseurantaa. Katsauksessa piirretään kuva Teollisuusliiton piiriin kuuluvien toimialojen työllisyyden, tuotannon, tuottavuuden ja kannattavuuden sekä yritysten kilpailukyvyn kehityksestä. Toimialakatsaus ilmestyy vuosittain.

Toimialakatsaukset löytyvät liiton verkkosivuilta täältä.

Lisätietoja

  • tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila, puh. 040 662 1262
  • pääekonomisti Timo Eklund, puh. 041 549 3132