Taukopaikka, työpaikka ja tietysti myös tankkauspaikka. Mutta joutavatko Shellin kortit roskiin?
Suomen viimeinen Shell poistui huoltamokartalta maanantaina 8.12., kun Pomarkussa toimivalta asemalta riisuttiin simpukkalogot.
Huoltamo jatkaa toimintaansa itsenäisenä ilman minkään ketjun tunnuksia. Lähes kaikki muut Suomen Shellit ovat muuttuneet tämän vuoden aikana St1-asemiksi, joita on maassa nyt kaikkiaan noin 470 – Shellejä ei siis yhtään.
Muutos on herättänyt kansalaisissa tunteita, koska monille huoltamo on ollut kulmakunnan kohtauspaikka. Onpa Shellien poistuminen nostattanut kysymyksiäkin.
Tässä jutussa on poimintoja lukijoidemme Shell-muistoista. Ensimmäisenä Jari kertoo nimenomaan Pomarkun huoltamosta, joka toimi Shellinä 60 vuotta.
– Tämä tulee aina olemaan meille Shell. Tälle sukupolvelle. Me haettiin nuorena täältä mopoon bensa ja tulpat. Vanhempana autoihin bensa ja tarvikkeet. Juotiin aamukahvit, syötiin päivällä kotiruoka ja illalla puitiin päivän asiat kahvin ääressä. Menen aamulla taas sinne Shellin baariin kahville, Jari kirjoittaa.
Hänelle paikka on siis edelleen Shell, vaikka ketjun tunnuksia ei enää olekaan.
– Se on jopa Pohjoismaiden viimeinen Shell, kertoi St1 Suomen myynti- ja verkostojohtaja Juha Vanninen, kun Pomarkun huoltamolta vasta alettiin poistaa kansainvälisen ketjun tunnuksia.
Toimitus täsmentää Vannisen määritelmää siltä osin, että kyse oli viimeisestä Shellistä St1:n hallinnoimalla alueella eli Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Nimittäin Tanskassa Shell-asemia on edelleen.
St1 Suomen myynti- ja verkostojohtaja Juha Vanninen yhtiön pääkonttorilla Helsingissä. Juha Jaakkonen
Ei enää Norjassakaan
Tähän aiheeseen liittyi myös Karin kysymys.
– Ettäkö Pomarkun Shell viimeinen Pohjoismaissa, jossa on Shellin logo? Kun olin töissä Shellin pääkonttorissa Vantaalla, niin jäin siihen käsitykseen, että Shellin vähittäisliiketoiminta päättyy vain Suomessa ja Ruotsissa. Nyt kun nettiä selailee, niin ainakin Norjassa on vielä parikymmentä Shell-asemaa, Kari kirjoittaa.
Toimitus ei tiedä, mistä Kari on Norjan Shellit löytänyt. Shellin huoltoasemahaku nimittäin näyttää Osloon yhden latausaseman, mutta yhtään varsinaista huoltamoa ei enää löydy Suomen, Ruotsin eikä Norjan alueelta.
Vannisenkin mukaan koko muutostyö on nyt saatu päätökseen näissä kolmessa maassa, jossa St1 on pyörittänyt Shell-asemia lisenssillä.
Tämän jutun kirjoittajakin on tankannut Norjassa Shellillä. Enää se ei ole mahdollista. AOP
Kortit roskiin
Jatketaan toisenlaisella kysymyksellä. Kaksi kysyjää haluaa tietää, mitä nyt tulee tehdä Shellin logolla varustetuille maksukorteille. Nimimerkki Epätietoinen kysyi lähes samoin sanoin kuin tässä kirjoittava Rauski.
– Shellin korttia on tullut käytettyä, kun sillä on saanut etujakin. Joutaako kyseisen firman bensakortti nyt roskiin?
Pinon päällimmäisenä olevan Shellin kortin saa St1:n mukaan leikata ja hävittää. Juha Jaakkonen
Toimitus välitti kysymyksen Vanniselle, jonka vastaus ei jätä tulkitsemisen varaa.
– Kyllä, EuroShell kortit voi leikata, pääkonttorin mies vastasi.
Rima-Shell
Kahvi ja kesäloma. Siihen tunnelmaan liittyy nimimerkin Jontte1986 muisto.
– Ii:n Shelli on ollut aikalailla vakiopaikka jaloitteluun ja kahvitteluun kun 1980–90-luvuilla käytiin Simosta Kalajoella kesälomareissuja tekemässä, Jontte kirjoittaa.
Monille Shelleille syntyi vuosien varrella lempinimiä, joista yhden nostaa esiin nimimerkki Tankilla.
– Muistan, kun Jalasjärvellä puhuttiin aina rima-Shellistä. Ihmettelin mistä nimi?Minulle kerrottiin, että rakennus rakennettiin jonkun sahan jätelaudoista. Siitä nimi, ja yleisesti käytössä. Minusta oli ihan normi rakennus, Tankilla kirjoittaa.
Nimimerkki GreyHardwearCap muistelee ensimmäistä tankkaustaan ajokortin saamisen jälkeen.
– Haagan Shellit silloin kun siellä vielä oli autonpesukoneet. Eteläinen on nykyään St1:n kylmäasema ilman autonpesukonetta ja pohjoisen tilalle on noussut K-Supermarket. Haagan eteläisen Shellin muistan erityisesti siitä, että kun isä oli ensin käynyt poliisikamarilla hakemassa sieltä tilaamani ajokortin, sanoi seuraavana aamuna äitini, että auton tankissa ei ole bensaa juuri nimeksikään. Lupasin hoitaa asian kuntoon, vaikka en ollut kertaakaan ajanut ennen tuota Volvoa yleisellä tiellä. Kun isä oli tullut kotiin sen päivän iltana, otin hänet varmuuden vuoksi kyytiin ja ajoin tuon auton Haagan eteläiselle Shellille, hän kirjoittaa.
Pieni Shell-asema Paippisissa Sipoossa. Pentti J. Rönkkö
V-Power poistui
Nimimerkki Pekkak kehuu Shellejä, mutta ei näe St1-brändiä yhtä hyvänä.
– Hyvä palvelu, myöskin loppuaikoina. St1 ei pysty sitä korvaamaan, varsinkin kun ovat meillä muuttaneet kaikki asemat kylmiksi ja purkaneet vanhat pois, Pekkak kirjoittaa.
Yksi tietty polttoainelaatu on noussut aiemminkin puheenaiheeksi Shellien loppumisen yhteydessä. Siihen on tarttunut myös Tepe1, jolla on kysymyskin.
– Ennen kävin tankkaamassa V-Poweria, mitään muuta en autooni laittanut. Joku taika siinä oli, päästöt olivat katsastuksissa minimaaliset. Putsasi konetta kuten lupasi. Tietty tuo maksoi, mutta periaate. St1 Star on vastaava, nyt. Aiemmin kertoi, että ei vastaa V-Poweria. Kumpi pitää paikkansa? Tepe1 kysyy.
St1:n Vanninen on saanut kansalaisilta palautetta V-Powerin poistumisesta, se kun on salaisine lisäaineineen Shellin tuote. Hänen mukaansa St1:n oma Star 98 on lähes vastaava tuote vaativalle bensiiniasiakkaalle.
V-Poweria ei ole enää tarjolla Tepelle eikä muillekaan. Henri Kärkkäinen
Ainoa oikea
Päätämme Shell-muistot Kari Lahtisen kirjoitukseen, josta käy ilmi hänen ja perheensä kiinteä suhde kansainväliseen toimijaan.
– Shell on jo lapsuudestani ollut se ainoa oikea. Arkkitehti-isäni suunnitteli joskus 1960-luvulla Roihuvuoren Shell-huoltamon parkkihallin, jossa hallin valmistuttua hänen autonsa oli ruudussa 2, heti huoltamon omistajan nro 1 vieressä. Olen aikoinaan käynyt uimassa Shellin Vuosaaren pääkonttorin uima-altaassa, siellä 8. kerroksessa, josta näki aika hyvin yli kaupungin. Kaiken lisäksi olin töissä Shellin Tikkurilan pääkonttorissa siihen asti, kun se vuonna 2009 suljettiin, Lahtinen kirjoittaa.