Käteiskuorisysteemi on Natasa Höökin taloudessa tärkeä keino säästämiseen. Odottamattomat tapahtumat elämässä ovat opettaneet, että taloudellinen varautuminen kannattaa.

Vuoden 2019 piti olla Natasa Höökille, 38, kaikin puolin täydellinen. Oli löytynyt ensimmäinen oma koti puolison kanssa ja vielä omakotitalo pienellä pihalla, jossa perheen silloin parivuotias lapsi saattoi peuhata.

Talo oli sekä Natasan että hänen puolisonsa ensiasunto. Tuntui ihmeelliseltä löytää sellainen aarre pääkaupunkiseudulta heidän kymmenen tuhannen pesämunallaan ja taloustilanteellaan. Natasa oli kotona lapsen kanssa ja rakennusalalla työskentelevä mies hoiti tienaamisen.

Kyseessä oli 50-luvulla rakennettu puutalo, joten remonttihommiin oli varauduttu. Pian paljastui kuitenkin yllätys, johon ei oltu: huolellisista ennen kauppaa tehdyistä kuntokartoituksista huolimatta kävi ilmi, että talon katto oli uusittava kokonaan saman tien.

Kattoremonttiin upposi 30 000 euroa. Lainaa oli otettava lisää.

Lue myös: Tanja sijoittaa yli 1000 euroa kuussa – tästä kaikesta materiasta hän luopuu tavoitteensa eteen

Varautuminen odottamattomiin tapahtumiin

Natasalle tapahtuma oli ensimmäinen tärkeä opetus siitä, että odottamattomia asioita voi tapahtua.

Opetuksia tuli myöhemmin lisää. Elämässä tapahtui vuosien myötä myös muita, vielä ikävämpiä asioita. Natasan molemmat mummot joutuivat vuoden 2024 aikana sairaalaan, ja lopulta toinen mummoista myös menehtyi. Samana vuonna puolison kohdalle osui pitkä lomautus.

Inhimillisiin menetyksiin ei voi varautua, mutta yllättävään rahanmenoon voi, Natasa tajusi. Hän päätti aloittaa systemaattisen varautumisen.

Ensin syntyi ajatus hätävararahastosta, noin tuhannen euron suuruisesta. Hätävararahaston kerääminen osoittautui tarpeelliseksi ja järkeväksi, sillä omakotitalossa hajosi ensimmäisinä vuosina pesukone ja uuni, jälkimmäinen peräti kahdesti.

”Ensin meni vanha, alkuperäinen uuni rikki, sitten vähän ajan kuluttua ostamamme uusi”, Natasa kertaa. Hätävararahaston ansiosta hankinnoille ei tarvinnut ottaa kulutuslainaa tai kajota pankkikortin luottopuolelle.

Kun hätävararahasto hupeni, pariskunta kerrytti sen heti takaisin. Kun tonni oli kasassa, keskityttiin taas isompaan kuvaan ja tavoitteeseen. Se on velattomuus.

Sen jälkeen, kun pari alkoi tarkkailla talouttaan vuonna 2019, he ovat joinakin vuosina saaneet jopa kymppitonnin verran katto- ja asuntolainojaan lyhennettyä. Puolison kahden pitkän lomautuksen aikana taas on ollut pakko keskittyä siihen, että raha riittää kuun loppuun, eikä ylimääräisistä säästöistä ole voinut haaveilla.

Lue myös Kotiliesi.fi: Minusta tuli vahingossa asuntosijoittaja – kokemus on ollut yllättävän myönteinen

Budjetointi tuonut tuntuvia säästöjä

Hätävaran kerryttäminen ja lainojen takaisin maksaminen on edellyttänyt tarkkaa taloudenpitoa. Siinä isona tekijänä on Natasan mukaan ollut budjetoiminen.

Vuoden 2024 alusta lähtien hän ryhtyi budjetoimaan eli laatimaan perheen tulo- ja menoarvion joka kuukaudelle. Alkuun homma tuntui vaivalloiselta, mutta muutaman kuukauden kuluessa siihen tottui. Sitten tulokset jo alkoivat palkita vaivan.

”Huomasin, kuinka konkreettisesti budjetointi näkyi tilillä. Esimerkiksi ruokamenoissa aloimme säästää 200–300 euroa kuukaudessa”, Natasa kertoo.

Näiden säästöjen ansiosta on ollut mahdollista maksella pois lainoja niin kutsutulla lumipallometodilla. Sen mukaisesti ensin maksetaan pois pienempiä lainoja, jotta saadaan hallinnan ja onnistumisen tunnetta. Kun pienemmän lainan saa maksettua, sen kuukausieristä vapautuneet rahat käytetään seuraavan pienemmän lainan maksuun.

Lue myös: Jenna, 35, säästi kotiäitivuosinaan 30 000 euroa – nyt hän kertoo, miten sinä saat taloutesi tasapainoon


Odottamattomat tapahtumat ovat opettaneet Natasalle taloudellisen varautumisen tärkeyttä.

© Natasa Höök

Käteiskuorisysteemi taloudenhallinnan avaintekijöitä

Natasa työskentelee tällä hetkellä hyvinvointi- ja uraohjauspalveluja tarjoavana yrittäjänä. Tulot ovat kuitenkin epäsäännölliset ja pienemmät kuin päivätyössä työskennellessä olisi mahdollista.

Siitä huolimatta säästäminen ja lainojen pois maksu onnistuu.

Natasan mukaan iso osa hyvää taloudenhallintaa on budjetoinnin lisäksi käteiskuorisysteemi, jota he perheessä noudattavat. Sen Natasa puolisoineen otti käyttöön osana budjetointia yhdysvaltalaisen motivaatiopuhuja Dave Ramseyn innoittamana.

Ramsayn teesejä ovat myös muun muassa velattomuus ja siihen kannustaminen.

Käteiskuorisysteemissä kuukauden budjetin mukaiset käyttövarat nostetaan tililtä kuun alussa tai palkkapäivänä ja jaetaan käyttötarkoituksen mukaan nimettyihin kirjekuoriin.

Niistä rahat otetaan tarvittaviin ostoksiin kuukauden aikana.

Käteiskuorisysteemin vahvuus on konkreettisuus

Natasa pitää käteiskuorisysteemiä nerokkaana ja hyvin toimivana. Sen erityinen vahvuus on konkreettisuus.

”Kun käytän käteistä, näen selvästi, mihin käytän rahaa sen sijaan, että vingutan korttia edes kunnolla hahmottamatta, mikä summan mihinkin käytin. Olen sellainen kauhea kestorahastressaaja eli jatkuvana pelkona on, ettei rahat riitä seuraavalle kuukaudelle, joten tämä on tosi hyvä ja rauhoittava systeemi. Näen konkreettisesti, että sitä rahaa on ja se riittää kyllä, kun seuraan budjettia. ”

Kuoria voi myös luovasti asettaa juuri oman perheen mukaisille menoille. Natasan perheessä omat kuorensa ovat tällä hetkellä ruoalle, ravintoloille ja kahviloille, vaatteille ja sekalaisille menoille. Lisäksi huvituksille on oma hupikuorensa.

Natasan ja puolison taloudessa kuorisysteemi toimii erityisen hyvin, sillä heillä on täysin yhteiset rahat. Puoliso hoitaa pääosan tienaamisesta ja Natasa hoitaa taloudenpidon eli laatii budjetin, maksaa laskut ja tekee hankinnat.

Työnjako on Natasan mielestä toimiva ja tasapuolinen. Molemmat ovat sitä mieltä, että taloudenpito sujuu Natasalta luontevammin.

”Ja molemmathan ovat yhtä tärkeitä, tienaaminen ja taloudenhallinta, jos mielii saada säästöjä aikaan ja saavuttaa ne tavoitteet, joita meillä on eli velattomuus. Monesti käy niin, että paljon tienaava keskittyy enemmän rahojen tuhlaamiseen, eikä isoistakaan tuloista ole silloin hyötyä.”

Lue myös: Kuuluuko luottokorttiisi vakuutuksia, joita et edes muista? Tarkista etusi ja säästä selvää rahaa

Näin käteiskuorisysteemi toimii

Kaikkiin kuoriin Natasa nostaa budjetin mukaisen summan kerran tai kahdesti kuukaudessa eli palkkapäivinä.

Sopiva kuorien määrä on löytynyt kokeilemalla. Alkuun oma kuorensa oli myös esimerkiksi apteekille ja perheen kahden kissan menoille.

”Apteekkia onneksi olemme joutuneet käyttämään niin satunnaisesti, että se kuori yhdistettiin sekalaisiin menoihin. Kissanruuat puolestaan aloin tilata netistä, kun huomasin niiden olevan siellä edullisempia”, Natasa kertoo. Muuten hän ei netistä tavaroita tai vaatteita tilaile.

Vaihtorahat laitetaan takaisin oman kategoriansa kirjekuoreen. Joskus kolikoita siirretään erilliseen kolikkolippaaseen, ja kun se täyttyy, kolikot tallennetaan takaisin pankkiin.

Natasa myös rohkeasti maksaa isojakin ostoksia kolikoilla esimerkiksi ruokakaupassa.

”Monet voivat kokea, että kolikoilla maksaminen on jotenkin hankalaa ja jopa noloa, mutta samaa rahaa ne kolikotkin ovat kuin seteli tai kortti”, hän huomauttaa.


Natasan taloudellisiin tavoitteisiin kuuluu velkojen mahdollisimman nopea maksaminen pois.

© Natasa Höök

Lempikahvilassa ongelmia

Ajoittain ongelmia aiheuttaa, että monet paikat hyväksyvät nykyisin vain korttimaksun. Natasa on ratkaissut asian joko vaihtamalla ostopaikkaa tai käyttämällä joskus myös korttia.

”Se harmittaa, ettei lempikahvilani hyväksy enää käteistä. Olen ladannut puhelimeeni heidän sovelluksensa, johon voi ladata rahaa. Lataan aina sen määrän, jonka kuukaudessa olen siihen budjetoinut ja jos se täyttyy, sen kuukaudet kahvit on juotu.”

Käteiskuorisysteemissä on myös tarvittaessa joustavuutta. Jos ruokabudjetissa on jäljellä 50 euroa ja vaatebudjetissa 20 juuri silloin, kun kaupasta löytyy kauan etsitty paita, ruokakuoresta voi ottaa puuttuvan summan.

Tällaiset vaihdot Natasa pyrkii aina kirjaamaan ylös osana budjetinpitoa. Voi myös käydä niin, että jonakin kuukautena huvitus- tai vaatekuori pysyy lähes kokonaan koskemattomana. Silloin käteinen siirretään seuraavan kuun budjettiin ja kuoreen.

Muhkeasta vaatekuoresta on hyötyä niissä tilanteissa, kun kasvavalle lapselle joudutaan ostamaan useita vaatteita kerralla tai perheen kaikkien kolmen jäsenet kengät sanoutuvat irti yhtä aikaa.

”Me käytetään vaatteet ja kengät aina niin loppuun asti, että aina välillä näin tosiaan käy”, Natasa nauraa.

Säästeliäästi ja vanhaa kunnostaen

Perhe elää muutenkin säästeliäästi ja järkevästi kuluttaen. Lisävaroja hankitaan myymällä itselle tarpeetonta tavaraa. Lisätuloja tällä keinoin on kertynyt jopa 5000 euroa vuodessa.

”Joidenkin mielestä omien tavaroiden myyminen ei ole tienaamista, mutta olen eri mieltä. Mitä se on ellei tienaamista, jos sinulle tarpeeton, pieneksi käynyt tai jopa sellainen esine, josta et pidä, päätyy jollekin tarvitsevalle ja saat siitä rahaa?” Natasa kysyy.

Lisäksi hän hyödyntää miehensä kanssa paljon kädentaitojaan, jotta rahaa säästyisi. Rakennusalalla työskentelevä mies on hoitanut suurimman osan talon remontoinnista sähkötöitä ja joitakin putkitöitä lukuun ottamatta.

”Teemme aina mieluummin itse tai kunnostamme vanhaa kuin ostamme uutta. Näin meillä on tehty esimerkiksi kirjahylly, ruokapöytä, kylpyhuoneen säilytystilaratkaisu sekä paljon muita pieniä ja isompia projekteja”, Natasa kertoo.

Jokaisella on jokin voimavara tai taito, jota hyödyntää rahan säästämisessä tai tekemisessä, hän uskoo.

”Vaikka erityisiä kädentaitoja tai koulutusta ei löytyisikään, voi keksiä jonkin toisen tavan tai tehdä ainakin pieniä juttuja itse. Tai sitten vaikka hankkia jonkin taidon, josta on hyötyä”, Natasa kannustaa.

Natasan säästövinkit:

  • Käytä käteistä. Se opettaa konkreettisuutta siitä, kuinka paljon rahaa menee.
  • Kokeile käteiskuorisysteemiä: jaa kuukauden käyttövarat budjetin mukaan eri kategorioiden mukaisiin kirjekuoriin ja käytä niistä ostosten maksamiseen
  • Tee budjetti ja pysy siinä.
  • Käy läpi kotisi tarpeettomat tavarat ja myy ne eteenpäin.
  • Tee itse, korjaa vanhaa ennen kuin ostat uutta.
  • Älä väheksy kolikoita ja pieniä summia: niistä kertyy vuodessa iso summa.

Lue lisää talousvinkkejä Natasan blogista: rahamedia.fi/taloudellinen-riippumatto

Sinua voi kiinnostaa myös:


  1. Ruoka

    Anna lopetti lähikaupassa käymisen – säästi kuukaudessa 700 euroa


  2. Talous

    Ensin Helena, 35, koukuttui shoppailuun, sitten sijoittamiseen: ”Ekan satasen jälkeen tunsin itseni rikkaaksi”


  3. Talous

    Annan lukijat vinkkaavat, miten säästät satoja euroja joulun ruokakuluissa – yksi kikka on ylivoimainen