Maanantaina Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälisiä suhteita lujitettiin taas, kun Suomi avasi virallisesti Houstonin-pääkonsulaattinsa Yhdysvaltain Texasiin.

Houstonin juhlapuheet kanapeiden ja kahvin äärellä tuntuvat riitasointuiselta, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump repii transatlanttista liittoumaa ja morkkaa Eurooppaa.

– Suomelle ja Euroopalle transatlanttinen suhde ja jatkuva dialogi sekä yhteisten intressien edistäminen on hyvin tärkeää, ja yhtä lailla meille suomalaisille on tärkeää vahva Eurooppa. Näitä kahta asiaa on molempia edistettävä, olivat tunnelmat millaisia tahansa, kertoo Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkola STT:lle.

Monitoimihävittäjä F-35 valmistetaan samassa osavaltiossa Fort Worthissa Lockheed Martinin tehtaassa, ja tiistaina Fort Worthissa julkistetaan ensimmäinen Suomelle valmistettu F-35. Valikoituiko Texas Suomen kolmannen Yhdysvaltain pääkonsulaatin paikaksi vain F-35-hävittäjien takia?

– Texas on yksi dynaamisimmista osavaltioista mitä tulee taloudellisiin mahdollisuuksiin, kyllä ne ovat tässä erityisesti painaneet. Mitä suomalaisilla on tarjottavaa, sille on kysyntää, kertoo suurlähettiläs Mikkola.

– Uuden konsulaatin avaaminen on aina merkki luottamuksesta tulevaisuuteen, Mikkola sanoi puheessaan.

”Startup-konsulaatti”

Suomella oli entuudestaan kolme edustustoa Yhdysvalloissa: suurlähetystö pääkaupunki Washingtonissa sekä pääkonsulaatit New Yorkissa ja Los Angelesissa.

Uunituore Houstonin-pääkonsuli Stefan Lindström luonnehtii Houstonin pääkonsulaattia ”startup-konsulaatiksi”.

– Houston, meillä on ratkaisu, sanoi Lindström, viitaten kuuluisaan lentävään lauseeseen ”Houston, meillä on ongelma”.

Stubb jätti saapumatta

Paikalle tulossa ollut presidentti Alexander Stubb jätti saapumatta. Syynä ovat herkässä vaiheessa olevat Ukraina-neuvottelut.

– Uskon hänen olevan oikeassa paikassa. Hän työskentelee sen puolesta, että ukrainalaiset voivat elää rauhassa, ja se on tätä tilaisuutta paljon tärkeämpää, Lindström sanoi.