Volvolta vakuutetaan, ettei tammikuussa esiteltävä uusi sähköautomalli EX60 tule kärsimään samoista ohjelmistobugeista kuin yhtiön lippulaivamalli EX90.


Volvo paljastaa tammikuussa 2026 uuden sukupolven EX60-mallin. Auton ääriviinoilla on jo kiusoiteltu uutuusmallia odottavia.
Volvon tuotekehitysjohtaja Anders Bellin mukaan EX90:n kohdalla tehdyt ohjelmistokorjaukset hyödyttävät suoraan uutta EX60-mallia.
– Virheet, jotka korjasimme aiemmin EX90:n kohdalla, on jo korjattu EX60:tä varten, Bell sanoo Automotive Newsille.
Volvon suuren sähkömaasturin EX90:n lanseeraus viivästyi jopa useamman vuoden, ja siitäkin huolimatta auton ensimmäiset omistajat ovat raportoineet lukuisista ohjelmistobugeista. Auto perustuu täysin uuteen ohjelmistoalustaan ja tehokkaaseen keskuslaskentayksikköön, jonka lanseeraus osoittautui Volvolle odotettua monimutkaisemmaksi.
Volvo EX90:ssä on ollut paljon ohjelmisto-ongelmia. Auton Suomen koeajon aikana Volvo toivotti kuljettajan tervetulleeksi vikailmoituksella. Arttu Toivonen
Bell myöntää, että siirtymä on ollut yhtiölle haastava.
– Matka ohjelmistoyritykseksi on ollut erittäin suuri, ja valitettavasti se heijastui asiakkaisiin EX90:n lanseerauksen alkuvaiheessa, Bell toteaa.
Hän on kuitenkin luottavainen, ettei tammikuussa esiteltävä EX60 kärsi samoista lastentaudeista, sillä auton ohjelmistojärjestelmässä on jo huomioitu tulevat mallit.