Virtuaalikypärä ja 3D-mallit säästävät kaikkien aikaa, hermoja – ja rahoja.
Virtuaalitodellisuus on saapunut lääketieteen ja videopelien lisäksi myös autoteollisuuteen. Seatin mukaan ero on merkittävä: autoista tarvitsee rakentaa vähemmän prototyyppejä ennen valmista tuotetta. Esimerkiksi uunituoreen Atecan kolmivuotisen suunnitteluprosessin kohdalla suunnittelijat parantelivat yli 800 kohtaa jo virtuaalivaiheessa.
Espanjalaisvalmistajan mukaan aiemmin tarvittiin yli kymmenen metriä pitkä pöytä, jossa oli jokaisen autonosan suunnitelmat, ja kaikki vei kuukausia. Viimeisen 20 vuoden aikana saapunut virtuaalitodellisuus on osa tietokoneavusteisen suunnittelun vallankumousta, jolla ei vain paranneta tuotteen laatua: myös kuluttajalle näkyvä hintalappu on pienempi kiitos älykkäämmän suunnittelun.
Nyt virtuaalitodellisuus säästää kolmanneksen prototyyppiin tarvittavasta ajasta. Eikä kyberavaruudessa tarvitse olla yksin, sillä kyseessä on myös merkittävä yhteistyön ja joukkokeskustelun lähde, usean osallistujan katsellessa samaa mallia eri puolilta.
– Se auttaa meitä optimoimaan tuotantoprosessimme ja visualisoimaan tarkasti tuotteen, jonka aiomme valmistaa, kiteyttää Javier Diaz Seatin prototyyppikeskuksesta.
Lähde ja kuvat: Seat
Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Katso myös:

