Rob Reiner
Castle Rock
Rob Reiner oli elokuvan lajityyppitaituri, joka pelasti myös Seinfeldin turmiolta.
Viime sunnuntaina murhattu Hollywood-legenda tunnettiin niin ohjaajana, tuottajana kuin näyttelijänäkin, jonka läpimurto oli Michael ”Läskipää” Stivicin rooli komediasarjaklassikossa Perhe on pahin (1971-1979).
Muita Reinerin kuuluisimpia rooleja ovat dokumenttiohjaaja Marty DiBergi, jota hän esitti esikoisohjauksessaan Hei me rokataan! (1984), paras ystävä Jay romanttisen komedian klassikossa Uneton Seattlessa (1993), isä mestariteoksessa The Wolf of Wall Street (2013), sekä bisneskonsultti Albert Schnur The Bearin tänä vuonna valmistuneella neloskaudella.
People:
ulkomaat
15.12. 17:30
People: Hyytävää tietoa Hollywood-tähti Rob Reinerin kuolemasta!
Rob Reiner nousi suureen julkisuuteen jo 1970-luvulla näytellessään Perhe on pahin -komediasarjassa.
Yksi Reinerin merkittävimmistä saavutuksista tuottajana liittyy Seinfeldiin. Usein maailman parhaaksi komediasarjaksi äänestetty Seinfeld oli vähällä peruuntua kokonaan, kun sen pilottijakso sai vuonna 1990 täystyrmäyksen testiyleisöltä. Reiner kuitenkin uskoi sarjaan ja antoi vastaperustetun Castle Rock -tuotantoyhtiönsä kautta vihreää valoa neljälle lisäjaksolle.
Loppu on televisiohistoriaa. on itse todennut, ettei sarjaa olisi pystytty ikinä tekemään ilman Reineria. Seinfeldin kaikki yhdeksän kautta löytyvät parhaillaan Netflixistä.
Seinfeld
DIVERSE
Reinerin parhaat elokuvaohjaukset tarjoavat puolestaan hämmästyttävän läpileikkauksen eri lajityypeistä ja paljastavat multilahjakkuuden, joka pystyi pätemään niin draaman, kauhun kuin komedian parissa.
Hei me rokataan! (This is Spinal Tap, 1984)
Reinerin legendaarinen esikoispitkä on yksi parhaista mukadokumenteista, jossa dokumenttiohjaaja seuraa kuvitteellisen rockbändin jäseniä.
Elokuvassa parodioidaan uskottavasti tukkahevi- ja hard rock -yhtyeiden kiertue-elämää, lavaesiintymisiä sekä sisäisiä ongelmia. Vaikka Spinal Tap -yhtyeen jäsenet ovatkin karrikoituja stereotyyppejä, totesi jopa Motörhead-yhtyeen aikoinaan elokuvan olevan erittäin lähellä todellisuutta.
Hei me rokataan! on saatavilla osto- ja vuokraversioina Apple TV+ ja Prime Video -palveluista.
katso
28.11.2023 17:15
Muistatko vielä rokkareille naureskelleen Spinal Tap -elokuvan? Jatko-osassa mukana Paul McCartney ja Elton John
This is Spinal Tap -klassikon jatko-osaa ryhdytään kuvaamaan helmikuussa 2024.
Hei me rokataan!
Spinal Tap Prod.
Stand by Me – viimeinen kesä (1986)
Reiner sovitti pienoisromaanista Ruumis yhden kaikkien aikojen parhaista lapsuuden lopun kuvauksista.
Kipeä ja koskettava, mutta myös hellä ja humoristinen kasvudraama kertoo neljästä pikkukaupungin esimurrosikäisestä pojasta, jotka lähtevät etsimään kuolleeksi uutisoidun pojan ruumista. Matkalla sattuu kaikenlaista, niin hauskoja kuin pelottaviakin asioita, jotka lähentävät ystävyksiä entisestään.
Stand by Me – viimeinen kesä on saatavana osto- ja vuokraversiona Prime Video -palvelusta.
Stand by Me – viimeinen kesä
Columbia Pictures
Kun Harry tapasi Sallyn… (When Harry Met Sally, 1989)
Yksi Reinerin rakastetuimmista elokuvista on romanttisen komedian klassikko, joka toi Oscar-ehdokkuuden käsikirjoittaja . Hauskasti ja älykkäästi rakennettu tarina kertoo Harrysta () ja Sallysta (), jotka tutustuvat valmistuessaan samasta yliopistosta ja törmäävät toisiinsa vuosien mittaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Aluksi toisiaan inhoavasta parista tulee ensin ystäviä ja lopulta rakastavaisia. Reinerin elokuva on draamaltaan ja huumoriltaan kypsää ja hallittua, terävää mutta herkullista ihmissuhdekomediaa, josta moni nykypäivän käsikirjoittaja voisi ottaa oppia.
Elokuva on katsottavissa MGM+-palvelussa ilman erillistä lisämaksua sekä ostettavissa ja vuokrattavissa Apple TV+ ja Prime Video -palveluista.
Meg Ryan
katso
4.2. 08:15
Meg Ryan, 63, teki uusiksi ikonisen orgasmikohtauksen – katso video
Kun Harry tapasi Sallyn -elokuvan alkuperäisen kohtauksen kuvaamiseen kului näyttelijäkaksikolta kokonainen päivä.
Kun Harry tapasi Sallyn…
MGM
Piina (Misery, 1990)
Mestarillinen Stephen King –sovitus kertoo uskollisimman faninsa vangiksi päätyvästä rakkausromaanikirjailijasta. tekee yhden elokuvahistorian parhaista psykorooleista, joka huomioitiin ansaitulla Oscar-palkinnolla. Myös on erinomainen kirjaimellisesti henkensä edestä naputtelevana sananiekkana.
Kingin henkilökohtaisia pelkoja resonoiva kauhutrilleri on yksi kirjailijan omista suosikeista tämän romaaneista tehdyistä elokuvista.
Piina on katsottavissa MGM+-palvelussa ilman erillistä lisämaksua sekä ostettavissa ja vuokrattavissa Apple TV+ ja Prime Video -palveluista.
Suoratoisto:
katso
1.11. 17:15
Nämä Stephen King -elokuvat pitävät katsojan kahleissa
Katso esittelee parhaat ja kiinnostavimmat King-elokuvat eri suoratoistopalveluissa.
Piina
MGM
Kunnian miehiä (A Few Good Men, 1992)
Erinomainen jännitysdraama yhdistää kriittisen armeijakuvauksen kiehtovaan oikeussalitrilleriin, joka perustuu käsikirjoittaja (The Social Network) omaan näytelmään. ja esittävät upseerijuristeja, jotka määrätään puolustamaan Guantanamon sotilastukikohdassa tapahtuneesta simputusmurhasta epäiltyjä merijalkaväen miehiä.
Juristit törmäävät armeijan systemaattiseen salailuun ja pelotteluun, sekä kaiken takana vaikuttavaan pääpaholaiseen, mestarillisesti tulkitsemaan everstiin. Reiner tekee loistavaa työtä sielultaan piinkovan ja ihmisvihamielisen armeijayhteisön kuvaamisessa.
Elokuva on katsottavissa Viaplay-palvelussa ilman erillistä lisämaksua.
The Social Network 2
katso
2.7. 14:15
The Social Network 2 paljastaa järkyttäviä asioita Facebookista
Totuus somejätin toiminnasta aiheutti skandaalin neljä vuotta sitten.
Kunnian miehiä
Columbia Pictures