Seiskan arkisto & Eetu Ampuja
Seiska löysi kolarikohussa ryvettyneen suosikkilaulajan Lahdesta.
Suomalaisten suosikkilaulaja , 79, marinoituu parhaillaan ikävässä kolarikohussa.
Ilta-Sanomat uutisoi viime perjantaina Pepen ajaneen Helsingissä pyöräilijän päälle ja poistuneensa sen jälkeen paikalta.
Aviisin mukaan kolari olisi sattunut puoliltapäivin perjantaina 12. joulukuuta Aleksis Kiven kadun ja Savonkadun risteyksessä.
KATSO VIDEO
kotimaa
24.12.2022 14:30
Pepe Willbergiltä riipaiseva tilitys Lahden joulutorilla: ”Sen myös näkee miehestä”
Pyöräilijä tarvitsi törmäyksen jälkeen sairaalahoitoa, Ilta-Sanomat kertoi.
IS:n haastatteleman poliisin mukaan ajoneuvon kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä vammantuottamuksesta.
Pepe Willberg päätti joulukiertueensa Alvar Aallon suunnittelemaan Lahden Ristinkirkkoon.
Eetu Ampuja
Seiska löysi Pepen
Kolariselkkauksesta huolimatta Pepe on esiintynyt ahkerasti joulukonserttikiertueellaan, joka huipentui tiistaina Lahteen.
Pieni show-elementti tähän väliin: mä vaihdan mikrofonia.
Seiska oli paikalla, kun Pepe esiintyi Ristonkirkossa. Hän pyyhälsi pikkutakkinsa kanssa estradille raikuvien aplodien saattelemana.
– Oikein hyvää iltaa teille. Tänään esitämme vähän vanhempia lauluja noin puolentoista tunnin ajan. Toivottavasti viihdytte seurassamme.
Pepeä saapui kuuntelemaan runsaslukuinen yleisö.
Eetu Ampuja
Herätti huvittuneisuutta
suunnittelemassa Ristinkirkossa on 1150 istumapaikkaa. Pepen keikalle oli saapunut lippunsa ostaneita silmämääräisesti arvoituna muutama sata henkilöä.
Silti jouluinen tunnelma oli kohdallaan. Pepe oli jopa hilpeällä tuulella ja nauratti yleisöä välispiikeillään.
– Pieni show-elementti tähän väliin: mä vaihdan mikrofonia, hän totesi lakonisesti herättäen huvittuneisuutta.
kotimaa
1.12.2024 10:30
Pepe Willberg hermostui Espanjassa – tykittää Seiskalle: ”Pauliinalla on tapana…”
Rakastetulla laulajalla kuumeni käämit Malagan lentokentällä.
Yleisö liikuttui kyyneliin
Vaikka Willberg on ollut otsikoissa aivan muiden asioiden takia, pitkän linjan ammattimies ei antanut sen häiritä.
Se kävi selväksi, kun katseli liikutuksen vallassa olleen lahtelaisyleisön pyyhkivän kyyneleitä. Laulu oli erinomaista ja tulkinta lähes taianomaista.
Tekisi mieli sanoa, että saitte ylipuhuttua.
Nelihenkisen orkesterin säestyksellä esiintynyt Pepe vyörytti Lahden pimenevässä illassa klassisia joululauluja.
Niitä hän lauloi suomen lisäksi myös ruotsiksi, englanniksi ja jopa latinaksi.
Willberg nauratti lakonisilla välispiikeillään.
Eetu Ampuja
Murjaisi jälleen vitsin
Joulukonsertin kalkkiviivoilla Pepe huvitti ja nauratti jälleen jutuillaan.
– Tämä on sitten joulukonserttimme viimeinen laulu. Tosin ymmärrätte varmaan, että aplodeista riippuen… hän lausui saaden yleisön nauramaan.
– Takataskussa saattaa olla vielä jotain.
Lopulta Pepe lauloikin vielä ylimääräisen encoren, Oi jouluyön.
– Tekisi mieli sanoa, että saitte ylipuhuttua.
Pepe Willberg täytti keskiviikkona 79 vuotta.
Kai Joronen
Julkaisi tiedotteen
Pepe Willberg viettää tänään keskiviikkona (17.12.) 79-vuotissyntymäpäiviään. Heti synttäripäivänä tiedotettiin maestron uusista juhlakonserteista.
Tiedotteen mukaan Willberg polkaisee käyntiin 80-vuotisjuhlakiertueensa heti uudenvuodenaattona Tampereella.
Maaliskuussa Pepe konsertoi Helsingissä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa Pepe Willberg 80 – Elämältä kaiken sain -juhlakonsertissa.
Suoraa puhetta Seiskalle
kotimaa
2.8. 11:00
Herttinen! Pauliina Visurilta intiimi paljastus Pepe Willbergistä: ”Kokonaan ilman”
Laulajalegenda raottaa Seiskalle harvinaisesti yksityiselämänsä verhoa.