Hanko|Sture Fjäder ja kaupunginhallituksen välit ovat olleet pitkään tulehtuneet.
Hangon kaupunginvaltuusto päätti tiistaina erottaa kaupunginhallituksen luottamuspulan vuoksi.
Samassa kokouksessa valtuusto nimitti uuden hallituksen, jossa kokoomusvaltuutettu Sture Fjäderin paikan otti kokoomuksen Janne Sarpomaa, kertoo Yle.
Kaupunginhallitus pysyi muuten ennallaan.
Fjäder kertoi Iltalehdelle, että hän oli esittänyt eroa itse, koska kaupunginhallituksen erottamisen tulisi johtaa myös edustajien vaihtumiseen.
Fjäderin välit muuhun kaupunginhallituksen ovat olleet tulehtuneet jo pitkään.
Aiemmin syyskuussa Fjäder jätti eronpyynnön kaupunginhallituksen jäsenyydestä. Kaupunginhallitus myönsi Fjäderille eron. Heti kokouksen jälkeen Fjäder kuitenkin perui eronpyyntönsä ja ilmoitti jatkavansa kaupunginhallituksessa.
Tämän jälkeen kaupunginhallitus teki Fjäderille selityspyynnön hänen erinäisistä toimistaan luottamustehtävässä.
Selvityspyynnön mukaan Fjäder oli muun muassa painostanut viranhaltijaa toimimaan kuntalain vastaisesti. Hän oli tiettävästi myös yrittänyt vaikuttaa päätösvalmisteluun.
HS:lle Fjäder kiisti väitteet ja syytti Rkp:tä ja Sdp:tä poliittisesta ajojahdista.
Ylen mukaan Fjäder on tehnyt vyyhtiin liittyen valituksen muotovirheestä Helsingin hallinto-oikeuteen.