Koneen säätiö on päättänyt tukea ylioppilastalon ostamista 1,5 miljoonalla.

Vanha ylioppilastalo ulkoa.

Avaa kuvien katselu

Helsingin yliopisto on suunnitellut uutta säätiötä, joka ostaa Vanhan Ylioppilastalon. Kuva: Matti Myller / Yle

Ylen tietojen mukaan Helsingin yliopisto on arvioinut Vanhan Ylioppilastalon kauppahinnaksi noin 12 miljoonaa euroa. Yliopisto aikoo perustaa säätiön ostamaan talon sen kulttuurikäytön turvaamiseksi.

Helsingin yliopiston rahastojen hallitus on valtuuttanut rehtorin päättämään uuden säätiön perustamisesta. Koneen Säätiö on lupautunut tukemaan hanketta 1,5 miljoonalla eurolla.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY päätti marraskuussa myydä Vanhan Ylioppilastalon ja muut keskustakiinteistönsä mittavien talousvaikeuksien takia. Ostaja on eläkevakuuttaja Keva.

Käytännössä uuden säätiön pitäisi sopia Vanhan Ylioppilastalon ostamisesta Kevan kanssa.

Yliopiston hallintojohtajan Esa Hämäläisen mukaan uusi säätiö perustetaan vain siinä tapauksessa, että kiinteistökaupan toteutumisesta saadaan riittävä varmuus.

– Neuvottelut ovat kesken, sanoo Hämäläinen.

Yliopisto ei kommentoi, onko säätiöön tulossa muita perustajia.

Helsingin yliopiston kokoama ryhmä on valmistellut syksyn mittaan uutta säätiötä, jonka tarkoitus on ostaa Vanha Ylioppilastalo sen kulttuurikäytön turvaamiseksi.

Helsingin Vanhan ylioppilastalon juhlasali

Avaa kuvien katselu

Vanhan Ylioppilastalon juhlasali. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Yliopiston kokoamaan ryhmittymään kuuluu muun muassa Koneen Säätiö. Koneen Säätiö on päättänyt pääomittaa uutta säätiötä 1,5 miljoonalla eurolla, jos muutkin rahoittajat maksavat osuutensa ja kauppa toteutuu.

– Ehtona on myös, että uusi säätiö perustetaan nimenomaan ylioppilastalon hankkimiseksi, sanoo Koneen Säätiön toimitusjohtaja Ulla Tuomarla.

Hänen mukaansa Koneen Säätiö ei tule uuden säätiön perustajaksi.

Kaikki uutta säätiötä valmistelleet osapuolet eivät ole vielä päättäneet, antavatko he ostohankkeelle taloudellisen tuen.

Kauppahinnaksi laskettu 12 miljoonaa euroa

Ylen saamien tietojen mukaan Helsingin yliopisto on laskenut aiemmin syksyllä, että Vanhan Ylioppilastalon sopiva kauppahinta olisi noin 12 miljoonaa euroa.

Tällaista summaa on esitetty ainakin osapuolille, jotka ovat valmistelleet uuden säätiön perustamista.

12 miljoonalla eurolla ei kuitenkaan välttämättä tavoitella koko Vanhaa Ylioppilastaloa vaan kulttuuriperinnön kannalta tärkeimpiä osia. Näitä ovat ainakin juhlasali, musiikkisali ja kokoustilat.

Ylen lähteet eivät halua kommentoida summaa omilla nimillään, koska neuvottelut ovat kesken. Heidän mukaansa 12 miljoonaa on luonteeltaan ostajan arvio tai tavoitehinta.

Eläkevakuuttaja Keva ei halunnut kommentoida lukua.

Yliopiston hallintojohtaja Esa Hämäläinenkään ei halua arvioida Ylelle, kuinka paljon rahaa Vanhan Ylioppilastalon ostamiseen tarvitaan.

– En kommentoi keskeneräisiä neuvotteluita ja niihin liittyviä yksityiskohtia, hän toteaa.

Helsingin yliopiston hallintojohtaja Esa Hämäläinen kertoi 1.10.2025 suunnitelmista liittyen Vanhan ylioppilastalon omistajuuteen tulevaisuudessa.