Uusien bensa- ja dieselautojen valmistuksen piti loppua EU:ssa vuoteen 2035 mennessä. Nyt ne saavatkin jäädä markkinoille, joskin rajatuin ehdoin.

Avaa kuvien katselu
Alun perin uusien polttomoottoriautojen valmistus piti loppua unionissa vuoteen 2035 mennessä. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
- EU-komissio esittää lievennyksiä uusien polttomoottoriautojen myyntikieltoon, jonka piti alkaa vuonna 2035.
- Muutoksen taustalla on erityisesti Saksan ja sen autoteollisuuden voimakas vastustus täyskieltoa kohtaan.
- Jatkossa myös polttomoottori- ja hybridiautoja saisi edelleen myydä sähköautojen rinnalla.
- Päätös ei ole vielä lopullinen, vaan vaatii EU:n jäsenmaiden ja parlamentin hyväksynnän.
Bensiini- ja dieselautojen täyskielto ei ehkä toteudukaan EU:ssa.
Alun perin uusien bensalla tai dieselillä käyvien autojen valmistus piti loppua unionissa vuoteen 2035 mennessä.
Nyt EU-komissio esittääkin, että alkuperäisestä suunnitelmasta luovutaan ja täyskiellon sijaan siirrytään lievempään malliin.
Tässä jutussa kerromme pähkinänkuoressa, mistä on kyse. Juttua varten on haastateltu myös Autoalan keskusliiton toimitusjohtajaa Tero Lausalaa.
1. Mitä uusi esitys tarkoittaisi?
Esityksen mukaan autonvalmistajien on vähennettävä pakokaasupäästöjä 90 prosenttia vuoden 2021 tasosta.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että puhtaat polttomoottoriautot sekä hybridiautot säilyvät markkinoilla täyssähköautojen rinnalla myös vuoden 2035 jälkeen.
Polttomoottoriautojen valmistus saa jatkua tietyin ehdoin. Sallitut 10 prosentin päästöt on hyvitettävä esimerkiksi käyttämällä biopolttoainetta tai EU:ssa valmistettua vähähiilistä terästä.
Lisäksi EU:ssa valmistetuille, pienille sähköautoille on luvassa erityistä tukea jo ennen vuotta 2035.
Päätös ei ole vielä lopullinen. Se tarvitsee EU:n jäsenvaltioiden hallitusten ja Euroopan parlamentin hyväksynnän.
2. Miksi lievennystä vaaditaan?
Taustalla on vuonna 2023 EU:n päättämä täyskielto, jota nyt esitetään muutettavaksi. EU:n tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.
Vuoden 2023 päätös on herättänyt vastustusta erityisesti Saksassa, jossa täyskieltoa ovat kritisoineet suuret autonvalmistajat kuten Volkswagen, BMW ja Mercedes-Benz sekä liittokansleri Friedrich Merz.
Saksa on yhdessä Italian kanssa johtanut Brysselissä kampanjaa täyskiellon kumoamiseksi. Vastustajat ovat perustelleet kantaansa muun muassa sähköautojen heikolla kysynnällä sekä kiinalaisten vahvalla asemalla markkinoilla.
Vastaavasti täyskiellon voimakkaimpia tukijoita ovat olleet Espanja ja Ranska.
Merzin mukaan uusin käänne komissiossa tapahtuikin Saksasta tulleen ”selkeän viestin” seurauksena. Muun muassa Euroopan suurin autonvalmistaja, saksalainen Volkswagen on toivottanut muutokset tervetulleiksi.
Euroopan parlamentissa täyskieltoa on vastustanut sen suurin ryhmä, Euroopan kansanpuolue EPP:n ryhmä. EPP:n jäsenpuolueisiin kuuluu myös Merzin ja EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin edustama CDU-puolue.
3. Mitä esitys tarkoittaisi autojen kehitykselle?
Eurooppalaiset autovalmistajat voivat keskittyä sähköautojen lisäksi kehittämään hybridi- ja polttomoottoriautojen teknologiaa.
Esitys voi lisätä autovalmistajien kiinnostusta polttomoottoriautojen teknologian kehittämiseen, sillä aiemman esityksen mukaan polttomoottoriautojen valmistus ja myynti olisi loppunut täysin. Nyt ne kuitenkin sallittaisiin vielä markkinoille.
Lisäksi sähköautoille sallitaan esityksen mukaan pienet varamoottorit eli niin kutsutut range extenderit. Alkuperäisessä suunnitelmassa nämäkin kiellettiin. Range extenderit lataavat sähköauton akkua, kun se on loppumassa. Niitä ei ole tällä hetkellä kuitenkaan lainkaan tarjolla Suomen markkinoilla.
Myös synteettisten polttoaineiden kehitys sekä uusiutuvien polttoaineiden laajempi käyttö polttomoottoreissa voi saada tuulta purjeisiinsa.
Valmistajilla on siis mahdollisuus kehittää useampia teknologioita yhtäaikaisesti, jos ne niin haluavat. Ne keskittyvät kuitenkin varmasti ainakin sähköautojen teknologian kehittämiseen.
4. Voinko ostaa polttomoottoriauton vielä vuonna 2035?
Voit. EU-komission esitys ei kiellä käytettyjen polttomoottoriautojen myyntiä, vaan rajoittaa uusien autojen valmistusta. Esitys ei myöskään kiellä vanhoilla bensa-autoilla ajamista.
Jos esitys polttomoottorikiellon höllentämisestä hyväksytään, voi markkinoilla olla sähköautojen lisäksi uusia hybridi- ja polttomoottoriautoja. Valikoima on niissä kuitenkin nykyistä suppeampi, sillä autovalmistajat keskittyvät enemmän juuri sähköautojen valmistamiseen. Esitys kiellon höllentämisestä ei siis muuta sitä, että sähköautojen määrä lisääntyy markkinoilla huomattavasti.
Myös polttomoottoriauton huolto onnistuu erittäin todennäköisesti osassa autoliikkeitä vuonna 2035 Suomessa.
Ylen toimittaja Antti Kurra selittää videolla, mitä polttomoottoriautoista päätettiin vuonna 2023.
