Trump Jr. ja kihlattu Bettina Anderson ovat pitäneet lehtitietojen mukaan yhtä puolitoista vuotta.
Presidentti Donald Trumpin poika Donald Trump Jr. on kihlautunut, kertoo People-lehti.
Kihlattu on Bettina Anderson, jota Trump Jr. on tapaillut noin puolitoista vuotta.
Erikoinen piirre kihlauksessa on se, että Trump Jr. ei koskaan varsinaisesti ilmoittanut eroavansa entisestä kihlatustaan Kimberly Guilfoylesta. Ex-pari aloitti suhteensa vuonna 2018 ja erohuhut lähtivät liikkeelle sen jälkeen, kun Anderson ja Trump Jr. bongattiin yhdessä treffeillä.
Kaksikon nähtiin lounastavan yhdessä esimerkiksi 2024 kesän aikaan. Tuolloin kerrottiin, että kihlattu Kimberly Guilfoyle ei tiennyt mitään puolisonsa suhteesta Andersoniin.

Vuosi sitten joulukuussa puolestaan uutisoitiin, että Trump nimitti Guilfoylen Kreikan-suurlähettilääksi. Lehtiväitteiden mukaan kyseessä oli lähinnä tapa, jolla Guilfoyle saatiin sulavasti pois kuvioista. Julkisuudessa väitettiin, että Trump Jr. ei halunnut ajoittaa eroaan samaan syssyyn isänsä presidentiksi nousun kanssa.
– He odottivat, että vaalit ovat ohi, kertoi lähde väitetysti viime joulukuussa.
Toisaalta eräät lähteet väittivät julkisuuteen, että Bettina Anderson oli se, joka halusi Guilfoylen pois kuvioista. Väitetysti Guilfyle sai Kreikan-suurlähettilään pestin, jotta hän ei olisi sotkemassa Andersonin ja Trump Jr:n suhdetta.