Red Bull vahvisti junioritoimintansa organisaatiomuutoksen.


Guillaume Rocquelin on Red Bullin luottomies. Red Bull Content Pool
Guillaume ”Rocky” Rocquelin on nimetty Red Bullin junioriohjelman uudeksi johtajaksi.
Talli vahvistaa asian formulasivusto Gpblogille.
Rocquelin toimi junioriohjelman johtotehtävissä aiemmin, mutta vastuu johtotehtävistä oli jaettu Helmut Markon kanssa. Markon rooli ohjelmassa oli myös merkittävämpi sekä sen sisällä että ulospäin median suuntaan. Nyt junioriohjelma on täysin ”Rockyn” vastuulla.
82-vuotias Marko väistyi sivuun Red Bullin toiminnasta aiemmin joulukuussa. Hänen tittelinsä oli virallisesti Red Bullin F1-neuvonantaja. Entinen kilpakuski toimi vuosikymmeniä Red Bullin perustajan Dietrich Mateschitzin taustapiruna.
Mateschitzin menehdyttyä kolme vuotta sitten Markon rooli tallin sisällä muuttui. Hän voitti tallin sisäisen valtataiston Christian Horneria vastaan, mutta joutui itse jättämään Red Bullin F1-organisaation tämän kauden päätteeksi.
Suorasukainen Marko johti Red Bullin junioriohjelmaa rajulla tyylillään. Hän ei aristellut nostaa lupaavia nuoria kuljettajia ylöspäin eri sarjoihin ja jopa F1-sarjaan, mutta odotukset olivat aina tapissa. Pienikin epäonnistuminen tiesi lähtöpasseja Red Bullin organisaatiosta. Sen saivat vuosien aikana kokea lukuisat kuljettajat.
Kova koulu tuotti myös timantteja. Max Verstappen oli F1-sarjaan noustessaan historian nuorin kuljettaja vuonna 2015. Vuotta myöhemmin hänet nostettiin jo emotalli Red Bullille, jossa hän voitti heti ensimmäisen kilpailunsa. Loppu on historiaa.
Rocky-lempinimellä tunnettava Rocquelin on toiminut vuosia erilaisissa luottotehtävissä Red Bullilla. Hän toimi Sebastian Vettelin kisainsinöörinä saksalaisen napsiessa mestaruuksia Red Bullilla 2010–2014.
Vettel on Verstappenin ohella toinen Red Bullin junioriohjelman kautta maailmanmestariksi kasvanut kuljettaja.