Toyotan MM-tallin päällikkökuviot ovat ratkenneet.
Lue tiivistelmä
Jari-Matti Latvala ajaa ensi kaudella Yhdysvaltojen suurimmassa rallisarjassa.
Toyota haluaa vahvistaa brändinsä näkyvyyttä USA:n suurmarkkinoilla.
Latvala jatkaa edelleen Toyotan MM-tallin päävastuullisena tallipäällikkönä.
Rallivaikuttaja Jari-Matti Latvalan ensi kauden kuviot ovat nyt selvillä. Hänet nähdään paitsi ratin takana eri luokissa myös Toyotan tallipäällikkönä MM-sarjassa.
Nyt on varmistunut, että Latvala tekee vuonna 2026 uuden aluevaltauksen. Ilta-Sanomien tietojen mukaan nelikymppinen rallitähti ajaa ensi kaudella Toyotan WRC2-autolla Yhdysvaltojen suurimmassa rallisarjassa.
– No, turha sitä asiaa on enää kieltääkään. Tieto pitää paikkansa, Toyotan tallipäällikkönä joulukuusta 2020 asti toiminut Latvala vahvistaa.
– Olemme sopineet Toyotan johdon kanssa, että ajan USA:n sarjassa joitakin kisoja, mutta tarkasta määrästä minulla ei ole toistaiseksi tietoa.
IS kertoi jo marraskuun lopussa, että villin suunnitelman taustalla painavat maailman suurimpiin autonvalmistajiin lukeutuvan Toyotan motiivit.
Toyota haluaa vahvistaa brändinsä näkyvyyttä USA:n suurmarkkinoilla ja uskoo maan erikoiskoerallisarjaan osallistumisen palvelevan tavoitetta.
Tätä nykyä USA:n päärallisarja kulkee nimellä Green APU National Rally Championship, ja siihen kuuluu alle kymmenen osakilpailua. Kaudella 2025 historic-luokan Euroopan mestaruuden voittanut Latvala on jo käynyt tutustumassa yhdysvaltalaisiin ralliolosuhteisiin.
– En joka tapauksessa aja USA:ssa täyttä sarjaa, vaan siis korkeintaan muutaman kisan, Latvala tähdentää.
– Pääasiassa keskityn historic-luokan kilpailuihin. Ajan täyden sarjan kahdessa eri sarjassa.
Myös Jyväskylän MM-rallissa Latvala mitä ilmeisimmin nähdään. Hän ajaa Toyotalla WRC2-luokan MM-osakilpailussa kahden edellisvuoden tapaan.

Jari-Matti Latvala nähdään ensi kaudella myös Yhdysvaltojen rallisarjassa. Kuva: Janne Nykänen
Kuskihommien takia Latvalalta jäi hiljattain päättyneellä MM-kaudella useita osakilpailuja väliin. Niissä kisoissa Toyotan tallipäällikkönä toimi rallilegenda Juha Kankkunen, lajin nelinkertainen maailmanmestari.
Viime aikoina rallipiireissä on arveltu, ettei Latvala ajohommiensa lisäännyttyä välttämättä enää jatkaisi Toyotan tiimipomona. Nyt tähänkin spekulaatioon saadaan vastaus.
– Jatkan edelleen MM-tiimin päävastuullisena tallipäällikkönä. Menemme samalla kaavalla kuin nyt päättyneellä kaudella, eli Juha (Kankkunen) tuuraa minua niissä kisoissa, joihin en itse pääse paikalle, Latvala selvittää.
– Tulevalla kaudella aion olla useammin läsnä kisoissa. Esimerkiksi kauden kahdessa ensimmäisessä MM-startissa olen paikalla.