Heikki Silvennoisen Kummeli-kollegat muistelevat näyttelijää vuosi hänen kuolemansa jälkeen.

18. joulukuuta 2025, tulee kuluneeksi tasan vuosi kansan rakastaman näyttelijä-muusikko Heikki Silvennoisen kuolemasta.

Rockyhtye Tabula Rasassa muusikon uransa aloittanut Heikki päätti 90-luvulla tehdä ystävänsä Olli Keskisen kanssa demovideon sketsisarjaa varten. Videon kuvattuaan hän ehdotti Ollille, että ystävä Timo Kahilainen tulisi mukaan ryhmään.

– He ajattelivat, että nyt ryhdytään tekemään viihdeohjelmaa, Timo kertoo.

Tämän jälkeen kolmikko teki televisio-ohjaaja Matti Grönbergille muutaman videon, jotka vakuuttivat Ylen, ja kansan rakastama Kummeli-sarja sai alkunsa.

Timon mukaan Heikki ehdotti Ollille, että tämänkin pitäisi liittyä sketsiryhmään. Antti Nikkanen

Heikin kanssa sketsiryhmän aloittanut Olli muistaa Heikin ystävällisenä ja sydämellisenä ihmisenä, jolla oli poikkeuksellinen huumorintaju.

– Olen jälkeenpäin miettinyt, että jos itse osaisin olla sellainen ystävä kuin Hessu oli, se olisi jo paljon, hän kuvailee.

Olli ja Heikki tunsivat toisensa jo lapsuudesta, sillä Heikki oli pitkään yhdessä Ollin siskon kanssa.

– Niin kauan kuin muistan, Hessu on pyörinyt meillä. Olin viisi–kuusivuotias (tavatessamme) ja olin kuusivuotiaana Tabula Rasan keikalla, jolloin Hessu oli kahdeksantoista.

Silvennoinen aloitti musiikkiuransa Tabula Rasassa vuonna 1972. Juha Metso

Ajan myötä kaksikon kahdentoista vuoden ikäero tasoittui, ja heidän suhteensa kehittyi sisarussuhteen kaltaiseksi.

– Hessu oli sellainen isovelihahmo minulle, Olli muistelee.

Olli kuvailee Heikkiä taitavaksi koomikoksi, jonka poikkeuksellinen lahjakkuus muokkasi usein Kummeli-sketsien sisältöä.

– Monta kertaa sai mennä vähän kuin vanavedessä ja olla mukana hommassa. Niin taitava hän oli.

– Mutta Hessu tarvitsi myös ryhmää. Hän ei ollut sooloartisti, vaan selvästi bändi-ihminen, Olli kiteyttää.

Kummelin kulta-aikana työ sketsisarjan parissa eteni hurjalla vauhdilla, ja Heikki antoi Ollille tärkeän ohjeen:

– Yhtenä aamuna, kun keskustelimme luovuudesta, Heikki sanoi: ”Luovuus on kuin lintu, joka laskeutuu olkapäällesi ja pian jatkaa matkaansa. Sitä ei voi vangita tai omistaa.”

Olli kuvailee Heikkiä taitavaksi koomikoksi. YLE

Olli kantaa ystäväänsä edelleen mukanaan myös sukulaissuhteen kautta, sillä hän on Heikin tyttären eno.

Kuluneen vuoden aikana Olli on kokenut monia liikuttavia hetkiä ja huomannut tunnistavansa vanhan ystävänsä piirteitä muissa ihmisissä.

– Kun olin Kuopiossa keikalla, taksikuski muistutti Hessua täydellisesti: samannäköinen ja samanlainen puhetyyli. Ajattelin, että tässä Hessu vie minut keikalle.

Olli uskoo, että nämä kohtaamiset eivät ole sattumaa ja että Heikki käy yhä tervehtimässä häntä “sieltä jostakin”. Kaksikko keskusteli Heikin elinaikana henkisyydestä, uskosta ja kuolemasta, pohtien jopa, kumpi heistä kuolee ensin.

Olli uskoo, että Heikki käy yhä silloin tällöin ”morjestamassa” häntä. Sampo Rautamaa

Vuosi sketsiohjelman synnyn jälkeen ryhmään liittyi myös Heikki Hela. Hän kertoo, että tunsi Heikki Silvennoisen jo pitkältä ajalta ja arvosti tätä syvästi. Hänen mukaansa Heikki oli poikkeuksellisen lahjakas muusikko — suorastaan “superlahjakas”.

– Hessu oli minun ja Timon mielessä jossain määrin kotiseudun idoli, kun olemme Kangasalta kotoisin, hän kuvailee.

– Hän on ollut henkilönä meille vähän kuin mentori, mutta myös hauska ystävä, Hela jatkaa.

Hela muistuttaa, että vaikka Heikki oli hauska ja tunnettu huumoristaan, hänen kanssaan pystyi puhumaan myös vakavasti, jos jokin oma asia painoi mieltä. Usein keskustelut saattoivat kyllä luisua leikin puolelle, koska Heikki oli mestari heittämään läppää, mutta se ei sulkenut pois vakavien asioiden käsittelyä silloin kun tarve tuli.

– Kummelia oli aina mukava tehdä yhdessä. Hessu ei ollut pahalla tuulella kuvauksissa muistaakseni ikinä.

Kummeli-tähdet Timo Kahilainen ja Heikki Hela muistelivat koskettavasti ystäväänsä ja kollegaansa Iltalehdelle. Antti Nikkanen

Heikki ajoi rallia ja oli siinä Helan mukaan erittäin taitava. Hän muistelee tilannetta Kummeli Kultakuume -elokuvan kuvauksista, jolloin Heikki pyysi häntä kyytiinsä ralliautoon työpäivän päätteeksi.

– Mentiin sillä pikkutiellä tuhatta ja sataa, eikä auto mennyt ojaan tai kiveen, hän ihmettelee.

Hän muistelee, että kyydissä olo tuntui hurjalta, mutta Heikki hallitsi autoa täydellisesti. Autourheilun lisäksi Heikillä oli myös lentolupakirja ja hän harrasti lentämistä kesäisin.

– Hessun lentokoneen kyytiin en ikinä päässyt, enkä ollut menossakaan. Se jäi minulta kokematta, mutta olen kuullut siitä hauskoja kokemuksia, mies muistelee.

Hela luonnehtii Heikin olleen peloton optimisti, joka ajatteli asioiden lopulta järjestyvän.

– Jos suojelusenkeleitä on, niin Hessun omalla on ollut aika paljon hommia, hän naurahtaa.

Heikki oli taitava rallikuski. KARI PEKONEN

Kuluneen vuoden aikana Hela on totutellut ajatukseen, ettei Heikkiä enää ole, mutta se ei ole vielä sisäistynyt täysin.

– Ei ole sellaista päivää tai viikkoa, etteikö Hessu jostain tulisi tai putkahtaisi jostain ihmisten sanomisista. Kyllä hän on vahvasti läsnä kaikessa, hän miettii.

Kummeli-tähti Timo Kahilainen muistelee, että muusikko oli aina valmis auttamaan muita.

– Heikillä tuntui riittävän aikaa kaikille. Oli kyse sitten autosta tai mistä tahansa, niin hän oli valmis auttamaan aina, Timo kertoo.

Hänkin muistelee Kummelin tekemistä Heikin ja muiden ryhmän jäsenten kanssa lämmöllä.

– Se oli työtä, joka ei tuntunut työltä, koska työnä oli hauskanpito, hän toteaa.

Timo kuvailee, että vuosi ilman Heikkiä on tuntunut kummalliselta, sillä vähitellen hän on alkanut tottua ajatukseen, ettei Heikkiä enää ole. Hän kertoo muistelevansa ystäväänsä usein.

– (Mietin häntä) hereillä ollessani ja unessa, teemme sketsejä edelleen paljon öisin, hän naurahtaa.

– Aika usein arjessa tulee vastaan jokin käytännön tilanne tai ongelma, jossa huomaan miettiväni, mitä Heikki olisi tässä sanonut tai tehnyt. Joskus se ajatus oikeasti auttaa löytämään ratkaisun.

Timo kertoo, että Heikki oli aina valmis auttamaan muita. SAMPO Rautamaa

Timon mukaan jokainen, joka teki töitä tai soitti musiikkia Heikin kanssa, sai häneltä aina rohkaisua.

– Hän rohkaisi heittäytymään hetkeen. Oli kyse sitten musiikista, soittamisesta, näyttelemisestä tai ihan vaikka renkaanvaihdosta.

Helan mukaan Heikki kannusti ympärillään olevia ihmisiä elämään rennosti ja huumorilla. Hän hymähtää, että Heikki itse varmaan nauraisi sille, kuinka vakavasti häntä nyt muistellaan.

– Hessu varmaan nauraisi meille, kun tällaisia puhumme. Se liittyy juuri siihen, ettei elämä ole täällä haudan vakavaa koko ajan. Totta kai on asioita, joihin pitää suhtautua vakavasti, ja yritämme pitää toisistamme huolta, mutta Hessun joviaali ja rento tapa kohdata elämän haasteet, niin siviilissä kuin työssäkin, oli todella ihailtavaa, hän kertoo ja toteaa:

– Siihen meistä harva pystyy. Jos hän tuolla jossain meitä katselee, niin kyllä häntä naurattaa meidän touhut.

”Hessu varmaan nauraisi meille, kun tällaisia puhumme. Se liittyy juuri siihen, ettei elämä ole täällä haudan vakavaa koko ajan”, Hela toteaa. IL-Arkisto