Joulusuklaissa yksi on ykkönen, mutta erityisesti kaksi uutuutta ovat kiinnostaneet tänä vuonna.
Myydyimpien joulumakeisten listoille yltää vuosittain myös uutuuksia. Kurkkaa, miltä tämän joulun uutuusherkut näyttävät!Video: Jade Ollikainen
Lue tiivistelmä
Suomalaiset suosivat jouluna erityisesti suklaata, ja myydyimpiä ovat kääreelliset joulusuklaat ja suklaakonvehtirasiat.
Tämän vuoden hittejä ovat olleet uutuudet Karl Fazerin Crispy Truffle ja Fazer Jaffa -suklaakonvehdit, jotka ovat kivunneet myydyimpien joulumakeisten joukkoon.
Perinteisistä tuotteista Fazerin Sininen maitosuklaa, Geisha ja Pandan Juhlapöydän konvehtirasia ovat suosituimpia vuodesta toiseen.
Makea kuuluu jouluun, ja suomalaiset suosivat erityisesti suklaata monessa eri muodossa.
S-ryhmän Marketkaupan myyntipäällikkö Mikko Kovalainen kertoo, että myydyimpiä ovat kääreelliset joulusuklaat, joiden osuus kaikista joulumakeisista on noin puolet. Seuraavaksi suositumpia ovat suklaakonvehtirasiat, joiden osuus on noin 30 prosenttia myydyistä joulumakeisesta.
Lidlin viestinnästäkin todetaan, että suklaa on joulunajan ykkösherkku – ja suklaan myynteihin tulee iso piikki joulun alla.
Keskon osto- ja myyntipäällikkö Taina Ellimäen mukaan kuluttajat tuntuvat arvostavan joulumakeisissa yleisesti tuttuja tuotteita, ja erilaiset konvehtirasiat ja rasiapakatut kääreelliset konvehdit pitävätkin pintansa vuodesta toiseen.
– Konvehtirasioista myydyin tulee tänäkin vuonna olemaan Juhlapöydän konvehtirasia. Kääreellisissä konvehdeissa taas Fazerin Sininen maitosuklaa ja Geisha ovat viime vuoden tapaan suosituimpia, Ellimäki kertoo.

Pandan Juhlapöydän konvehtirasia on yksi joulun myydyimmistä joulumakeisista vuodesta toiseen. Kuva: Ninna Lindstrom
Pandan perinteinen konvehtirasia on Ilta-Sanomien äänestystenkin perusteella suomalaisten joulumakeisten suosikki vuodesta toiseen.
Silti tuotemerkeistä Fazer on myyntitilastojen ykkönen. Kuten myydyimpien tuotteiden listoilta näkee, eniten myyvät Fazerin yksittäispakatut konvehdit.
Joulun uutuuksissa kaksi hittimakua
Perinteiset ja tutut joulumakeiset pitävät paikkaansa suosikkeina, mutta vuosittain myydyimpien makeisten joukkoon kipuaa myös uutuuksia – ja suomalaiset testaavatkin niitä innoissaan heti kun ne saapuvat kauppoihin.
S-ryhmän Mikko Kovalaisen mukaan joka joulu uutuuksien joukosta löytyy hittejä, joiden myynti pysyy korkeana läpi joulun.
– Kuluvan vuoden hittejä ovat olleet etenkin Karl Fazerin Crispy Truffle ja Fazer Jaffa -suklaakonvehdit, jotka ovat kivunneet uutuuksina jopa myydyimpien joulumakeisten joukkoon, Kovalainen kertoo,
Myös K-kaupoissa kyseiset makeiset ovat myyneet hyvin. Taina Ellimäen mukaan myös konvehtirasia Fazer Crunchy Minis sekä Pirkka Parhaat Fudge Salted Caramel ovat olleet suosittuja.

Joulun makeisuutuuksienkin joukosta löytyy hittejä. Kuva: Valmistajat
Suklaan ohella myös marmeladi kuuluu jouluun. Perinteiset Vihreät kuulat jakavat tunnetusti mielipiteitä, mutta marmeladi löytyy tapansa mukaan S-ryhmän myydyimpien joulukarkkien joukosta.
Keskosta todetaan, että marmeladirasiat ovat tehneet uutta nousua viimeisen parin vuoden ajan, ja trendi näyttää jatkuneen myös tänä vuonna.
– Perinteisten marmeladirasioiden rinnalle lanseerattiin viime vuonna Fazerin Glögikuulat, jonka myynti kasvatti koko marmeladisegmentin myyntiä, Taina Ellimäki kertoo.

Marmeladi jakaa mielipiteitä, mutta kuuluu monen suomalaisen joulun suosikkimakeisiin. Kuva: Kimmo Taskinen
Suklaata, marmeladia ja pistaasia
Lidlin viestinnästä kerrotaan, että suomalaisten suosikkeihin kuuluvat melko perinteiset klassikot, kuten Favorinan suklaapukit ja -tikkarit, Fazerin Klassikot ja Pandan Juhlapöydän konvehteja -konvehtirasiat sekä ketjun oman merkin J.D. Grossin kirsikkaliköörikonvehdit.
Suklaiden lisäksi joulun aikaan Lidlin asiakkaita kiinnostavat myös marmeladit ja marsipaaniherkut.
Moni Lidlin uutuusmakeinen tulee ensin myyntiin eränä. Esimerkiksi viime vuonna erätuotteena kuluttajia ilahduttanut Favorinan pistaasitäytteinen konvehti on tänä vuonna vakituisesti joulun valikoimassa.
– Pistaasi on ollut selkeästi tämän vuoden hittimaku, ja nämä konvehdit maistuvatkin asiakkaillemme hyvin. Olemme joulun alla tuoneet myyntiin myös Dubai-suklaata, joka on yksi tämän vuoden hittituotteista.

Pistaasi on vuoden hittimaku, ja esimerkiksi Favorinan pistaasitäytteinen konvehti on ollut suosittu joulun alla. Kuva: Lidl
S-ryhmän myydyimmät joulumakeiset
Tämän vuoden kymmenen myydyintä joulumakeista. Lista on aakkosjärjestyksessä.
-
Fazer Geisha suklaakonvehti 250 g
-
Fazer Jaffa suklaakonvehti 295 g
-
Fazer Julia suklaakonvehti 295 g
-
Fazer Klassikot suklaakonvehti (eri pakkauskokoja)
-
Fazer Vihreitä kuulia (eri pakkauskokoja)
-
Fazer Wienernougat 210 g
-
Karl Fazer Crispy Truffle konvehti 250 g
-
Karl Fazer Maitosuklaa konvehti 250 g
-
Karl Fazer Sininen & Valkoinen konvehti 250 g
-
Marabou Paradis suklaakonvehti 410 g
-
Panda Juhlapöydän konvehteja (eri pakkauskokoja)
K-ryhmän myydyimmät joulumakeiset
Kappalemääräisesti myydyimmät joulumakeiset aikavälillä 1.11.–7.12.2025 on listattu aakkosjärjestyksessä.
-
Fazer konvehdit Crispy Truffle 250 g
-
Fazer konvehdit Fazerina 295 g
-
Fazer konvehdit Geisha 250 g
-
Fazer konvehdit Julia 295 g
-
Fazer konvehdit Maitosuklaa 250 g
-
Fazer konvehdit Pätkis 295 g
-
Fazer konvehdit Sininen & valkoinen 250 g
-
Fazer konvehdit Vadelmajogurtti 250 g
-
Kinder Joulupukki 55 g
-
Panda Juhlapöydän konvehteja 300 g