Pitkään jatkuneet huhut ja vuodot pitivät lopulta kutinsa, kun Samsung Galaxy XR julkistettiin. Samsung esitteli laitteen osana uutta tekoälynatiivien ja monimuotoiselle tekoälylle optimoitujen laitteiden tuotekategoriaa, jossa keskiössä on Gemini-virtuaaliavustaja.

Kansainvälisen toimituksemme Lance Ulanoff pääsi kokeilemaan laitetta ennakkoaan varten, ja ensikosketus on positiivinen. Laite itsessään on muotoilultaan tyylikäs sekä ennen kaikkea kevyt, sillä se painaa vain 545 grammaa.

Samsung Galaxy XR

(Image credit: Lance Ulanoff / Future)

Ratkaisu on perusteltu, sillä Gemini on keskeisempi AI-työkalu kuin Samsungin hieman sivuosaan jääneet AI-toiminnot. Hyvänä esimerkkinä on Geminin kyky järjestää käyttäjälle pyydettäessä esittelykierros Galaxy XR:n toiminnoista.

Google Maps -karttasovellusta kokonaan uudenlaisella tavalla.

Mukana on monia elekomentoja, joiden avulla voit esimerkiksi selata verkkosivuja kädellä tai pyykäistä sovellusten välillä. Käyttäjän katseet toimivat ikään kuin hiiren kursorina.

Se, mistä erityisesti vakuutuimme jo Google I/O 2025 -tapahtumassa, on puheohjaus. Vaikka ympäristö olisi meluisa, sisäänrakennetut mikrofonit onnistuvat taltioimaan puheen selkeällä tavalla. Gemini vastasi testeissämme pyyntöihin vikkelästi.

Samsung Galaxy XR

(Image credit: Lance Ulanoff / Future)

Yksi käytännöllisimmistä työkaluista on Circle to Search, joka on monelle tuttu toiminto puhelimista. Tässä tapauksessa voit pyytää Geminiä tunnistamaan kohteen riippumatta siitä, onko se virtuaalinen vai todellinen.

Samsungin esittelytilaisuuden keskiössä olikin halu luoda perinteisten VR-lasien sijaan laite, joka tuntuu elävältä, henkilökohtaiselta ja käytännölliseltä.

Laitteella voi toki katsoa elokuvia tai perehtyä muuhun sisältöön, mutta AI-toiminnot ovat pääroolissa. Lisäksi kaikki sisältö näyttää kirkkaalta sekä selkeältä korkearesoluutoisen Micro-OLED-näytön ansiosta. Molemmat näytöt yltävät 90 Hz virkistystaajuuteen. Suorituskyvystä pitää huolen Snapdragon XR2 Gen 2 -suoritin.

Galaxy XR tuo paitsi AI-työkalut käyttäjänsä eteen mutta myös hänen ympärille. Mikäli lopputulos onnistuu halutulla tavalla, on kuluttajan mahdollista hypätä Galaxy XR:n avulla AI-maailman sisään.

Se, milloin laite julkaistaan Suomessa tai edes Euroopassa, on vielä epäselvää.