ATTE KAJOVA
Ahteiden perheessä tehtiin yllättävä uusi avaus.
Kunnallispolitiikassa vaikuttava on yhtä kiireinen kuin aina ennenkin. Edustustilaisuudet ja kokoukset seuraavat toisiaan, ja sikäli joulutauko on paikallaan.
Poliitikkoperheen pää, entinen eduskunnan puhemies ja Hilkan monikymmenvuotinen kumppani kuoli vain päiviä ennen joulua 2019, ja nyt joulua viettävät Hilkka ja kolme lastaan perheineen.
– Lapsenlapsellani on vielä bonussisar, ja vietämme kaikki joulua yhdessä Oulunkylässä, Hilkka kertoi Domakers Finland pr-toimiston joulupuuroilla.
kotimaa
7.3.2024 21:30
Viva: Hilkka Ahde seurustelee
Hilkka myöntää lehdelle olevansa onnellisesti suhteessa.
Hilkka jatkaa edelleen yhteiskunnallisen vaikuttamisen parissa.
ATTE KAJOVA
Aiemmin ahteet asuivat Mechelininkadulla keskustan kupeessa sekä Helsingin Hakaniemen Arenan talossa. Nyt koti on ollut jo pidempään Pohjois-Helsingissä.
Suhde on voimissaan
Hilkka kertoi vuonna 2023 olevansa uudessa suhteessa. Hän oli varma siitä, että se olisi myös Matin tahto.
Uuden suhteen onnesta aluksi julkisuudessakin puhunut Hilkka kertoo olevansa edelleen varattu nainen.
kotimaa
8.7.2023 13:00
Hilkka Ahde ja Vesa Kallionpää viihtyvät yhdessä – suru yhdisti kaksi leskeä
Hilkka Ahteen haastatteluissa mainitsema uusi kumppani on edesmenneen kansanedustajan Maarit Feldt-Rannan puoliso, politiikantoimittaja Vesa Kallionpää.
Ahteet olivat intohimoisia oopperan kuluttajia. Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2007.
Seiskan arkisto
Uudeksi kumppaniksi paljastui edesmenneen demarikansanedustaja puoliso, politiikan toimittaja . Sittemmin Hilkka on pitänyt suhteestaan matalaa profiilia.
– En ole yksin. Lähden tapaninpäivänä pohjoiseen, jossa olen alkuvuoden ennen kuin valiokunnat taas alkavat, Hilkka kertoi pariskunnan suunnitelmista.
Jussi uusille urille
2000-luvun alussa Ahteiden perhe oli tiiviisti julkisuudessa, ja myös perheen nuorempi poika oli tuolloin parikymppisenä maan eturivin julkkiksia.
2004 Jussi oli koko kansan julkkis, joka nähtiin tiiviisti otsikoissa.
Allerin arkisto
Viime aikoina Jussia ei ole julkisuudessa näkynyt, ja edellisen kerran tv-vierailullaan hän kertoi uudesta elämäntavastaan, jossa hän aikoi luopua kaikesta omaisuudesta. Nyt Jussille kuuluu taas uutta.
Jussilla riitti nollarilla malli- ja juontotöitä. Kekkereillä hän poseerasi Miss Suomen perintöprinsessa Kaisa Jaakon ja Mikko Leppilammen kanssa.
Seiskan arkisto
– Jussi pelaa nykyisin SM-tasolla biljardia. Jätetään hänen muut kuulumiset hänen itsensä kerrottavaksi, Hilkka totesi.
Jussi ja Hilkka Matti Ahteen hautajaisissa tammikuussa 2020.
Seiskan arkisto
kotimaa
15.10.2022 15:30
Hilkka Ahde vuorottelee omaishoitajana tyttärensä kanssa: Järjestin maksuttomat liikuntapalvelut