Tanssija Saana Akiola vei voiton ja 30 000 euron palkintopotin.
15.12. 10:03
Porilaislähtöinen Saana Boelius sijoittui toiseksi Nelosella esitetyssä tosi-tv-sarjassa Selviytyjät Suomi. Kilpailun ja sen mukana 30 000 euroa voitti Saana Akiola.
Sarjassa nähtiin historiallinen tilanne, sillä finaalikolmikkoon ylsi ensimmäistä kertaa kolme naista. Finaaliin tiensä raivasi Akiolan ja Boeliuksen lisäksi Saana Akiolan sisko Laura Akiola. Hän putosi viimeisessä jaksossa ennen heimoneuvostoa, jossa voittaja valittiin äänestämällä. Pudonneiden pelaajien äänet jakautuivat Saana Akiolalle 8–1.
Saana Akiola on tullut television kautta katsojille tutuksi Tanssii Tähtien kanssa -ohjelman tanssijana. Saana Boelius on puolestaan noussut julkisuuteen osallistuttuaan aiemmin Amazing Race -ohjelmaan veljensä Tuure Boeliuksen kanssa.
Satakunnan Kansa ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.