Puolustusteollisuus|Euroopan Nato-maat ostavat nyt jonossa Patrian panssaroituja vaunuja, jotka on suunniteltu suomalaisille varusmiehille: halvaksi ja helpoksi ajaa.
Lue tiivistelmä
Puolustustarvikeyhtiö Patria on saanut Saksalta 2,1 miljardin euron tilauksen 876 panssaroidusta miehistökuljetusvaunusta. Puolet tilauksesta on optiota.
Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalinko sanoo, että Patria 6×6 -vaunu on halvin ja modernein markkinoilla ja maksaa puolitoista miljoonaa euroa kappale.
Vaunujen kokoonpano tehdään pääosin Saksassa, mutta koko kauppahinta kirjautuu Patrian liikevaihdoksi.
Patrian liikevaihto on kasvanut vuodesta 2019 yli 60 prosenttia 826 miljoonaan euroon.
Se näyttää Pasilta, mutta myy kuin häkä. Patrian 6×6-miehistönkuljetusvaunu on noussut Euroopan Nato-maiden hankintalistojen kärkeen.
Saksan puolustusvoimat allekirjoitti torstaina 876 vaunun sopimuksen, jonka arvo on 2,1 miljardia euroa. Puolet sopimuksesta on sitovaa kauppaa ja toinen puoli osto-optio.
Keskiviikkona HS kertoi, että Britannia on tulossa perässä jopa 1 500 vaunun ostolla.
Patrialla on nyt siis vauhti päällä. Syyskuun lopussa yhtiöllä oli tilauskirjassa jo 2,6 miljardin edestä tilauksia. Torstaina niitä tuli siis vielä rutkasti lisää.
Patrian toimitusjohtajan Esa Rautalingon tyytyväisyyttä hillitsee vain se, että kauppojen syy on lopulta Venäjän kasvava uhka Euroopalle.
”Se vähän syö fiilistä. Mutta me keskitymme hoitamaan oman ruutumme mahdollisimman hyvin”, hän sanoo.
Tilauksia on saatu myös esimerkiksi Ruotsista, Ukrainasta, Latviasta ja Tanskasta. Mutta Saksan-tilaus on niistä ylivoimaisesti suurin.
”Se on modernein ja halvin.”
Mikä Patrian vaunusta on oikein tehnyt tällaisen hittituotteen? Se päihitti Saksan oman väkivahvan Rheinmetallin, jolta Saksan puolustusvoimat yleensä on hankintansa tehnyt.
Ulkoa vaunu muistuttaa tuttua vanhaa Pasi-kotteroa. Erityislaatuisuus ei asepalvelusta käymättömälle maallikolle oikein aukea.
”Se on modernein ja halvin”, Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalinko tiivistää.
Rautalingon mukaan yhtä modernia vehjettä ei oikein ole edes saatavilla eikä ainakaan lähellekään samaan hintaan. Patria 6×6 maksaa ilman lisävarusteita ja räätälöintejä ”vain” puolitoista miljoonaa euroa kappale.
Saksalaiset olivat kuulemma jo ensimmäisissä testauksissa otettuja.
Olennaista on ainakin tehokas ja muokattava suojaus vihollisen tulta vastaan. Perusvaunu on myös hyvin muunneltava.
Siitä voi tehdä yhtä hyvin ambulanssin kuin alustan kranaatinheittimelle. Saksakin ostaa neljää eri versiota. Osaan on myyty myös Patrian Nemo-kranaatinheitin.
Vaikka vaunu näyttää vanhalta Pasilta, samoja osia ei juuri ole. Alustan tekniikka, sulavuus maastossa, melutaso ja ajomukavuus ovat Rautalingon mukaan ihan toisella tasolla.
Vaunussa on myös kehittyneet viestintäyhteydet, mikä tarkoittaa, että siihen voi liittää vaikka mitä muuta huipputeknologiaa kuten droonien torjuntaa.
Koska vaunu on suunniteltu suomalaisille varusmiehille, sitä on myös helppo ajaa. Ja koska Suomessa on aina pulaa rahasta, se on suunniteltu edulliseksi valmistaa.
Tärkeä myyntivaltti on ollut sekin, että vaunut ovat olleet Ukrainassa tositoimissa.

Patria panosti jo vuosia sitten riskejä kaihtamatta uusien vaunutyyppien kehitykseen, kun kilpailijat vielä uinuivat. Esa Rautalinko katselee esittelyvideota. Kuva: Mika Ranta / HS
Etulyöntiasema perustuu toisaalta siihen, että Patria otti tietoisen riskin jo vuosia sitten, kun Ukrainan sodasta ei ollut vielä tietoakaan. Se alkoi kehittää kokonaan uutta nykyaikaisempaa versiota Pasista ja uutta tela-ajoneuvoa.
”Ajattelimme, että tällaista kyvykkyyttä tullaan tarvitsemaan, koska näimme, että monilla mailla kalusto oli joko vanhentunutta tai sitä oli liian vähän.”
Useimmat kilpailijat sen sijaan uinuivat.
Ilman jonkinlaisia ”vastakauppoja” puolustuskalustoa ei juuri myydä. Osa F-35-hävittäjistäkin, niiden keulaosat ja moottorit, rakennetaan Suomessa Patrian tehtailla.
”Valmis hävittäjä kootaan Yhdysvalloissa, mutta materiaalien ja komponenttien toimitusketju on hyvin kansainvälinen”, Rautalinko sanoo.
Kumppanuuden malleja on monia. Japanissa Patrian myymät vaunut valmistetaan kokonaan lisenssillä. Patria toimittaa japanilaisille joitain osia.
Saksan tapauksessa ”vastakaupat” tarkoittavat sitä, että vaunujen kokoonpano tehdään pääosin Saksassa, kolmen teollisen kumppanin tehtailla.
Mitä se tarkoittaa liiketoiminnan ja voitonjaon kannalta?
Rautalinko ei lähde erittelemään, miten suuri osa 2,1 miljardin kauppahinnasta lopulta jäisi Suomeen.
”Se riippuu esimerkiksi siitä, miten suuri osa ajoneuvoista valmistetaan Suomessa.”
Koko hinta joka tapauksessa kirjautuu Patrian liikevaihdoksi, koska yhtiö ostaa valmistuksen saksalaisilta kumppaneilta. Ne ovat siis Patrian sopimusvalmistajia.
Aikanaan Patrian tuloskehityksestä voinee päätellä, miten lisäarvo jakautuu. Kannattavuudessa olisi parantamisen varaa, sillä liikevoittoprosentti oli tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana vain 7,2. Viime vuonna se oli jo lähes 10.

Esa Rautalinko käväisi alkuviikolla Teksasissa, missä paljastettiin Suomen ensimmäinen F-35-hävittäjä. Hävittäjän keulaosat ja moottoreita valmistetaan Patrian tehtailla Suomessa. Kuva: Mika Ranta / HS
Rautalinko tuli Patrian toimitusjohtajaksi kuusi vuotta sitten. Sinä aikana vähän nuupahtaneen oloisen puolustustarvikeyhtiö on tehnyt melkoisen käännöksen.
”Eniten on muuttunut kehitysvauhti ja positiivinen riskinotto.”
Puolet Patrian liikevaihdosta tuli aiemmin puolustusvoimien kaluston huolto-, ylläpito-, korjaus- ja modernisaatiotoiminnasta.
”Sitä vartenhan Patria on ollut olemassa. Se on edelleen meidän kivijalka ja kumppanuuden ydin Puolustusvoimien kanssa”, Rautalinko sanoo.
Liikevaihto on kasvanut vuoden 2019 508 miljoonasta viime vuoden 826 miljoonaan euroon eli yli 60 prosenttia. Työntekijöitä oli syyskuun lopussa jo yli 4 000 eli 30 prosenttia enemmän kuin kuusi vuotta sitten.
Yhtiö on panostanut viime vuosina myös esimerkiksi elektronisen tiedustelun järjestelmiin ja drooniteknologiaan. Mitä niistä on odotettavissa?
Näistäkin tehdään Rautalingon mukaan koko ajan kauppaa, mutta kaupoista harvoin kerrotaan julkisuuteen.
”Patrian kasvussa ajoneuvot ovat keskeisimpiä: 6×6 ja uusi tela-ajoneuvo, josta tilauksia voi mahdollisesti tulla tosin vasta 2028–2029. Prosessit ovat hitaita” Rautalinko sanoo.
Pari viime vuotta alalla on kohkattu drooneista, koska niistä on Ukrainassa tullut niin keskeinen osa sodankäyntiä.
Droonien myynnissä on Rautalingon mukaan ongelma, koska tekniikka ja droonipuolustus kehittyvät niin nopeasti, ettei kukaan oikein halua ostaa suuria määriä varastoon ehkä hyvin nopeasti vanhenevaa tavaraa.
”Mutta valmistuskykyä pitäisi olla olemassa valmiina. Jos kriisissä yritetään lähteä maailmalta haalimaan komponentteja, se ei enää silloin onnistu.”
Toisaalta Rautalinko uskoo, että droonien merkitys on Ukrainassa ylikorostunut.
”Droonit nousivat välttämättömyydeksi, kun muissa kyvykkyyksissä oli puutteita. Drooneja ei pidä väheksyä, mutta en usko, että ne yksin pysyvästi muuttavat sodankäynnin kuvaa”, hän sanoo.
Lue lisää: Patria lähellä toistakin jättipottia: Britannia tekemässä miljardiluokan tilauksen
Lue lisää: Presidentti Stubb F-35-hävittäjän julkistustilaisuuteen Yhdysvaltoihin
Lue lisää: Iceye sai jättitilauksen – Miljardikauppoja luvassa lisää, sanoo perustaja
-
Liikevaihto 2024: 825,7 miljoonaa euroa.
-
Liikevoitto 2024: 81,8 miljoonaa euroa.
-
Uudet tilaukset 2024: 1 258,2
-
Työntekijöitä vuoden lopussa: 3 662
-
Omistajat Suomen valtion 50,1 prosenttia, Norjan valtion enemmistöomistama Kongsberg Defence & Aerospace omistaa 49,9 prosenttia.
-
Patria omistaa 50 prosenttia ammusvalmistaja Nammosta, jonka toinen omistaja on Norjan valtio.