Keräsimme Ylen arkistosta lasten haastatteluja joululahja­toiveista kuudelta vuosi­kymmeneltä. Lopussa voit kertoa oman lahjamuistosi.

Kuvakollaasi, jossa kolme lasta haastatteluissa.

Avaa kuvien katselu

Kuvakollaasi lasten haastatteluista. Lahjatoiveen sijasta aikakauden paljastaa joskus paremmin vaatetus tai ympäristö. Kuva: Yle

Prinsessaponi, paloauto, sukset, lasten jäätelökone, hollannikkaat – lasten lahjatoiveissa näkyy ajankuva sekä ajattomuus.

Jos elit lapsuutesi kasarilla, saatat muistaa leluista He-manit tai My Little Ponyt, ehkä kuuntelit satukasetteja tai pelasit Commodore 64:lla. 70- ja 80-luvun lapset saattavat muistaa myös Kuueläimen Kurkkumaasta eli kurkkumopon.

Ysärillä monen lapsen taskussa piipitti virtuaalilemmikki Tamagotchi ja välitunneilla leikittiin jojoilla. Voit katsoa niistä lisää Elävän arkiston sivuilta.

Nykyään kaupat ovat leluja ja tavaroita tulvillaan, mutta vielä sata vuotta sitten Suomessa harvalla lapsella oli kaupasta ostettuja leluja. Leluja tehtiin itse tai niitä tilattiin paikallisilta käsityöläisiltä.

Vanhimpiin leluihin kuuluvat nuket. Vauvanukkien ja mollamaijojen rinnalle ovat tulleet tietyt tavaramerkit. Aikuisen näköinen Barbie-nukke tuotiin Yhdysvalloissa markkinoille 1959 ja pian sitä sai jo Suomessakin.

Tavaratalon jouluikkuna, jonka ääressä jouluostoksilla oleva nainen on katsomassa leluja vuonna 1993.

Avaa kuvien katselu

Tavaratalon jouluinen näyteikkuna 1993. Etenkin joulun aikaan leluja markkinoidaan myös lelukatalogeilla. Kuva: Derrick Frilund / Yle

Suuri vaikutus leluihin on ollut televisiolla. Samat lastenohjelmat ja sarjat pyörivät lähes joka kodissa aikana, jolloin striimauspalveluista ei ollut vielä tietoakaan.

Ulkomaiset tavaramerkit valloittivat Suomen lelumarkkinat lopullisesti 1980-luvulla. Tutuiksi tulivat Karvinen, Transformersit, Halinallet ja monet muut.

1990-luvulla Suomeen rantautuivat muun muassa Turtles -mutanttikilpikonnat. 2000-luvun hitteihin kuuluivat ainakin Bratz-nuket ja Pokémonit, joista voit katsoa lisää Elävän arkiston sivuilta.

Katso videot lasten joululahjatoiveista ja kokeile tunnistatko, miltä vuosikymmeneltä ne ovat.

Tässä jutussa korostuvat tavarat, koska lapsilta on kysytty konkreettisia lahjatoiveita. Kerro vielä oma lapsuuden lahjamuistosi kyselyssä tai paras joulumuistosi kommenteissa.

Kuuntele myös 19. joulukuuta alkaen Areenasta Tiedeykkösen jakso, joka käsittelee lahjan antamisen psykologiaa.

Lähteenä käytetty Finnan ja Museo Leikin Lapsuuden ilmiöitä -verkkosivustoa.