En voi koskaan olla varma, milloin viesti on tarkoitettu minulle ja milloin kaikille muillekin, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Don Lehtinen.
Aamulehti
Ajassa, jossa tiedon valtateiden varsilla komeilevat ylpeät roskatiedon vuorijonot, on Snapchatin kaltaiselle somesovellukselle paikkansa. Yksinkertaisimmillaan sovelluksella voi lähettää kaverille kuvan ohikiitävästä hetkestä, ja kuva pyyhkiytyy pois heti katsomisen jälkeen.
Vähäpätöisen kuvan merkitys muuttuu, kun kaverin panee sen katsomaan. Siitä tulee yhteinen, jaettu hetki ja osoitus ystävyydestä. Vastaanottajana voin ilahtua, kun olen ollut lähettäjän mielessä. Sosiaalista kanssakäymistä, kuten sosiaalisen median tarkoitus alun perin olikin.
Sovellukseen on kuitenkin leivottu sisään kiero ominaisuus, joka nyrjäyttää lähettäjän hyväntahtoisen henkilökohtaisuuden epäilyttäväksi itsemarkkinoinniksi. Saman kuvan, snäpin, voi nimittäin muutamalla painalluksella lähettää myös lukuisille muille.
He eivät voi tietää saaneensa massaviestin.
Nyt minulla on parikymmentä snäppikaveria, joista vain yhdestä voin kolmen vuoden kokemuksella olla täysin varma siitä, milloin viesti on tarkoitettu vain minulle. Muiden kohdalla jokainen kuva herättää epäilyksen: halusiko kaverini oikeasti ottaa yhteyttä juuri minuun, vai olenko vain kätevästi nimilistan kärkipäässä?
Vastaanottajan näkökulmasta logiikka on monella tapaa sama kuin personoidussa markkinoinnissa. Siinä vastaanottajaa pyritään huomiomaan juuri ja juuri tarpeeksi, jotta hän uskoisi viestin, tuotteen tai palvelun olevan erityisesti hänelle tarkoitettu.
Jatkuvassa sähköpostitulvassa elävät ovat onneksi jo oppineet tunnistamaan, että etunimi markkinointiviestin saatteessa ei tarkoita, että lähettäjällä olisi asiaa juuri vastaanottajalle. Kuten sosiaalisen median sosiaalisuus, on personoidun markkinoinnin henkilökohtaisuuskin huijausta.
Katalaa logiikkaa hyväksikäyttävät myös rikolliset, jotka ovat onnistuneet pienellä vaivalla huijaamaan viestien vastaanottajilta Suomessa kymmeniä miljoonia euroja, maailmalla jo kymmeniä miljardeja.
Kun saman henkilökohtaiseksi naamioidun viestin lähettää muutamalle sadalle tuhannelle ihmiselle, aina löytyy joku, joka uskoo olevansa kuninkaallista sukua, voittaneensa lotossa tai saavansa tuntemattomalta pyyteetöntä, helppoa rakkautta.
Yrittävätkö ystäväni siis huijata minua kuin Dubain prinssit? En usko. Lopulta he tuskin ovat asiaa liiemmin ajatelleet.
Silti sieluni herkkä moraalianturi värähti, kun sain jokin aika sitten Snapchatissa ystävältäni kutsun tämän konserttiin. Selvää oli, etten ollut ainoa vastaanottaja. Henkilökohtainen viestikanavani oli pienen hetken markkinoinnin työkalu, ja samalla kuvitelma kahdenkeskisestä jutustelusta sai särön.
Skenaariota, jossa hyväntahtoiselta vaikuttavalla massasnäpillä yritetään houkutella ”vanhaa kaveria kahville pitkästä aikaa” (pyramidihuijauksen merkeissä), ei ole erityisen vaikea kuvitella tapahtuvan ihmiselle, jolla snäppikavereita on satoja.