Sosiaalinen media|Sitovat sopimukset tekevät yhä todennäköisempää siitä, että Tiktok voi jatkaa Yhdysvalloissa tammikuun jälkeenkin.
Kiinalaisen videonjakopalvelu Tiktokin omistaja Bytedance on allekirjoittanut sopimukset, joilla merkittävä osa sen Yhdysvaltojen-yksiköstä myydään yhdysvaltalaisten sijoittajien muodostamalle yhteisyritykselle.
Asian uutisoi Axios, jonka jälkeen myös uutistoimisto Reuters ja uutiskanava CNN saivat haltuunsa asiasta kertovan muistion.
Sopimus on määrä lyödä lopullisesti lukkoon 22. tammikuuta. Sopimuksen allekirjoittaminen merkitsee, että Tiktokin toiminnan jatkuminen Yhdysvalloissa on yhä todennäköisempää.
Yhdysvalloissa hyväksyttiin viime vuonna laki, joka vaatii, että Tiktokin yhdysvaltaisversio irrotetaan emoyhtiö Bytedancen hallinnasta, jotta se saa toimia Yhdysvalloissa. Suositun videopalvelun oleminen kiinalaisessa kontrollissa on herättänyt huolta kansallisesta turvallisuudesta.
Kiinalaisomisteisen Tiktokin kieltämistä Yhdysvalloissa on suunniteltu jo vuodesta 2020, jolloin presidentti Donald Trump ensimmäisellä kaudellaan yritti kieltää sen. Trump on toisella kaudellaan jatkanut presidentti Joe Bidenin kaudella viime vuonna säädetyn lain voimaantulon määräaikaa 23. tammikuuta 2026 asti.
Syyskuussa Trump kertoi sopineensa Kiinan kanssa, että Tiktokin yhdysvaltalaisversio voidaan myydä yhdysvaltalaiseen enemmistöomistukseen.
Nyt on Reutersin mukaan allekirjoitettu sitovat sopimukset teknologiayhtiö Oraclen, sijoitusyhtiö Silver Laken ja Arabiemiraattien tukeman sijoitusyhtiön MGX:n kanssa.
Sopimuksella perustetaan yhteisyritys, josta kyseiset yhtiöt omistavat yhteensä 50 prosenttia. Lisäksi joukon nykyisten sijoittajien tytäryhtiöitä on määrä omistaa siitä 30,1 prosenttia ja Bytedancelle aiotaan jättää 19,9 prosenttia.