Poliisi selvittää muun muassa työmaan vastuita ja onnettomuuden syytä.

Avaa kuvien katselu
Räjähdyksessä vaurioitui myös työmaakontteja ja ajoneuvoja, kertoo poliisi. Kuvituskuva. Kuva: Benjamin Suomela / Yle
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tänään vihtiläisellä räjäytystyömaalla sattunutta louhintaonnettomuutta, jossa loukkaantui yksi henkilö lievästi. Onnettomuus sattui noin kello 11.45 louhintatöiden yhteydessä.
Poliisin mukaan räjäytystyön aikana louhittavaa kivimateriaalia lensi turva-alueen ulkopuolelle. Loukkaantunut henkilö oli työmaan työntekijä. Lisäksi räjähdyksessä vaurioitui työmaakontteja ja ajoneuvoja.
Onnettomuudesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille, eikä poliisin mukaan työmaasta ole jatkossakaan vaaraa ulkopuolisille.
Poliisi selvittää esitutkinnassa turman syytä, tapahtumien kulkua sekä työmaan vastuita. Tutkinnan tässä vaiheessa tapausta käsitellään työtapaturmana.
Lisätietoja tapauksesta saadaan esitutkinnan valmistuttua.