Yhdysvalloissa viranomaiset ovat tunnistaneet Brownin yliopistolla tehdystä joukkoampumisesta epäillyn. Viranomaislähteet ovat kertoneet asiasta yhdysvaltalaismedioille CNN:lle ja CBS Newsille.

Epäilty ampuja on yhä karkuteillä. Hänestä on annettu pidätysmääräys, ja CBS Newsin mukaan epäiltyä etsitään nyt useista osavaltioista.

Ainakin kaksi ihmistä kuoli lauantaina ampumisessa Brownin yliopiston kampuksella Rhode Islandin osavaltiossa. Lisäksi kymmenkunta ihmistä haavoittui. Haavoittuneista yksi on yhä kriittisessä tilassa.

Kaikki ampumisen uhrit olivat yliopiston opiskelijoita.

Tapaukseen liittyen otettiin jo aiemmin kiinni mies, joka kuitenkin vapautettiin maanantaina. Viranomaisten mukaan ei ollut enää perusteltua pitää miestä kiinni otettuna.

Brownin yliopisto lukeutuu Yhdysvaltain koillisosan vanhoihin Ivy League -eliittiyliopistoihin. Siellä opiskelee noin 11 000 ihmistä.