Lähestyvä joulu sekä Black Friday -kampanjaviikot ovat jälleen tarjonneet meille tuvan täydeltä elektroniikkaa. Koen tämän teknologiaähkyn joka vuosi yhtä ahdistavana. Vaikka en pidä itseäni mallikansalaisena kestävän kulutuksen suhteen, inhoan teknologiaromun tuottamista. Pyrinkin viimeiseen asti välttämään uusien koneiden ja laitteiden ostamista, mutta välillä jokin kone väistämättä hajoaa. Viime viikolla näin kävi pyykinpesukoneellemme.
Vaikka mediat ovat viime kuukausina olleet täynnä toinen toistaan edullisempia kodinkoneiden ja elektroniikan tarjouksia (miten ne voivatkin myydä niin halvalla?), halusin ehdottomasti korjauttaa pesukoneen.
Mielessäni oli EU:n vuonna 2024 voimaan tullut Oikeus korjaukseen -asetus. Asetuksen mukaan tekniset laitteet on lähtökohtaisesti suunniteltava korjattaviksi. Laitteiden valmistajien on tarjottava korjauspalveluja ja varaosia myös takuuajan jälkeen. Tavoitteena on pidentää laitteiden käyttöikää, vähentää jätettä ja tukea kiertotaloutta.
Uskoin siis laitekorjaajan kykyyn saada kone jälleen toimimaan. Toisin kuitenkin kävi. Kun korjaaja lopulta saatiin paikalle (pelkkä käynti maksoi 158 euroa), arvio oli, että pesukoneen vika oli vaikeasti korjattava ja kallis.
Varaosia olisi ollut jollain aikataululla saatavilla, mutta osien ja korjauksen yhteissumma olisi noussut yli tuhannen euron. Mielestäni hinta oli kohtuuton.
Toisin kuin monissa EU-maissa, Suomessa korjauspalvelusta pitää maksaa täysi arvonlisävero. Laitekorjaus ei myöskään kuulu kotitalousvähennyksin piiriin. Lisäksi varaosat on hinnoiteltu kalliiksi. Teoriassa laitteiden korjaaminen on siis hieno ajatus, mutta kuten monissa muissakin EU-säädöksissä, säännöt ja arki eivät kohtaa.
Ongelmaa pahentaa sen, että nykyiset laitteet kestävät huomattavasti lyhyemmän ajan kuin ennen. Etenkin digilaitteita joutuu uusimaan parin vuoden välein. Kun pohdin uuden pesukoneen ostamista, mieleeni tuli nostalgisia muistoja lapsuudenkotiini 1970-luvun alussa ostetusta väritelevisiosta.
Kyseinen laite palveli yli 25 vuotta, ja sitä korjattiin lukuisia kertoja. Vielä 1990-luvulla se toimi talomme kellarikerroksessa kakkostelevisiona. Sotasukupolveen kuuluneille vanhemmilleni ei olisi tullut mieleenkään luopua kalliista televisiosta niin kauan kuin sitä vielä pystyi korjaamaan. Me lapset kiinnyimme laitteeseen aidosti.
Ennen vanhaan kodinkone kesti jopa kymmeniä vuosia. Keskisuomalaisen arkisto
Nykyisiä kodinkoneita ei ole suunniteltu pitkäaikaisen kiintymyksen kohteiksi. Nyt globaali hintakilpailu ohjaa suunnittelua ja laitteet mitoitetaan kestämään lähinnä takuuaika. Paradoksaalisesti myös energiatehokkuus lyhentää laitteen käyttöikää.
Itse jouduin siis ostamaan uuden pesukoneen. Kun kiertelin uusinta teknologiaa pursuavassa kodinkoneliikkeessä ja lopulta seisoin valitsemani koneen äärellä, tunsin kärsineeni ahdistavan tappion. Järki ja lompakko voittivat, vaikka sydän olisi halunnut uskoa korjaamisen ideaan. Kaikesta huolimatta – tai juuri siksi – haluan uskoa pitkään ja onnelliseen yhteiseloon uuden pesukoneeni kanssa.
Kirjoittaja on kulutuksen ja talouden tutkimukseen erikoistunut Jyväskylän yliopiston sosiologian professori.