Kävijämäärät ovat olleet korkealla läpi vuoden ja vilkkaimmat päivät ovat keränneet yli 5 000 kävijää saman katon alle. Hallin joulukuu on ollut erityisen vilkas, ja kävijöitä ennustetaan kuukauden ajalle yli 100 000.
Erityisesti tapahtumien ja juhlapyhien yhteydessä halli on toiminut elävänä kohtaamispaikkana niin kaupunkilaisille kuin matkailijoille. Vuoden aikana Kauppahallissa on järjestetty tapahtumia ja teemapäiviä, jotka ovat korostaneet hallin monimuotoista ja kansainvälistä ilmapiiriä. Monipuolinen ruokakulttuuri ja vahva paikallinen identiteetti kohtaavat hallissa tavalla, joka heijastaa nykypäivän kaupunkia ja sen elävää arkea.
Kauppahalli täyttää 130 vuotta
Tuleva vuosi on Kauppahallille erityinen. Edessä on viimeinen kokonainen toimintavuosi nykyisissä tiloissa ennen peruskorjausta. Tuleva vuosi on merkityksellinen myös historiallisesti: Kauppahalli täyttää ensi vuonna pyöreät 130 vuotta. Juhlavuosi osuu ainutlaatuisella tavalla yhteen hallin viimeisen toimintavuoden kanssa nykyisissä tiloissa ennen peruskorjausta.
– Kauppahalli on ollut 130 vuoden ajan osa kaupunkilaisten arkea, juhlaa ja ruokakulttuuria. On hienoa nähdä, että halli elää juuri nyt vahvaa ja elinvoimaista aikaa. Tämä vuosi luo hyvän pohjan hallin tulevaan juhlavuoteen, kertoo Turun kaupungin kauppapaikkapäällikkö Hanna Sjöbring.
Vuodenvaihteen lähestyessä katse on jo tulevassa: Kauppahalli jatkaa toimintaansa aktiivisesti myös vuonna 2026 ja valmistautuu seuraavaan vaiheeseen historiassaan.
– Edessä on vielä kokonainen vuosi tutussa Kauppahallissa, joka jo kipeästi kaipaa perusteellista remonttia. Tehdään yhdessä tulevastakin vuodesta hyvä ja merkityksellinen, kannustaa Turun kauppahalliyhdistyksen puheenjohtaja Johan Hellsten.
– Sen jälkeen voimme valmistautua muuttoon ja keskittyä siihen, että uudesta väliaikaisesta Kauppahallista saadaan toimiva ja kaikille viihtyisä, Hellsten lisää.