Young Sherlock -sarja on tulossa keväällä 2026.
Guy Ritchie on palannut Sherlock Holmesin pariin, mutta ei sillä tavalla kuin moni olisi odottanut. Robert Downey Jr.:n kolmatta Sherlockia saadaan edelleen odottaa, mutta nyt vuoroon pääsee nuorempi versio mestarietsivästä.
Prime Video on julkaissut ensimmäisen trailerin Ritchien tulevasta Young Sherlock -sarjasta. Kahdeksasta jaksosta koostuva sarja alkaa 4. maaliskuuta 2026.
Young Sherlock -sarjassa pääosaa esittää Hero Fiennes Tiffin. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Dónal Finn, Zine Tseng, Joseph Fiennes, Natascha McElhone, Max Irons ja Colin Firth.
Sarjan synopsis vapaasti suomennettuna:
“Young Sherlock seuraa Sir Arthur Conan Doylen rakastetun etsivän tarinaa räjähtävässä uudelleentulkinnassa ikonisen hahmon varhaisista ajoista. Sherlock Holmes on kunniansa menettänyt joutunut nuori mies, joka huomaa olevansa keskellä vapauttaan uhkaavaa murhajuttua. Hänen ensimmäinen tapauksensa paljastaa maailmanlaajuisen salaliiton, joka muuttaa hänen elämänsä ikuisiksi ajoiksi. 1870-luvun Oxfordiin sijoittuva sarja esittelee anarkistisen nuoren, Baker Streetin tunnetuimmaksi asukkaaksi vielä kehittymättömän miehen varhaiset temput.”
Ritchie ohjaa sarjasta kaksi ensimmäistä jaksoa ja toimii yhtenä sarjan tuottajista. Sarjan on luonut Matthew Parkhill, joka toimii myös sen showrunnerina.