Määrärahaa villisioilla esiintyvän afrikkalaisen sikaruton hillitsemiseksi on jaettu aiemminkin.

Aikuinen villisikaemo luonnossa pentueensa kanssa.

Avaa kuvien katselu

Villisikoja on Suomessa tällä hetkellä noin 2500. Kanta pyritään pitämään kurissa afrikkalaisen sikaruton maahantulon torjumiseksi. Sikaruttoa on tavattu ainakin naapurimaissamme Virossa ja Venäjällä. Kuva: Alamy /All Over Press

Eduskunnan joulun alla myöntämissä jakovaroissa eli niin sanotuissa joululahjarahoissa on mukana rahaa myös sikaruton torjuntaan.

100 000 euron suuruinen summa menee Suomen Sikatilayrittäjät ry:lle joka on jo pidempään yrittänyt hillitä afrikkalaisen sikaruton leviämistä Suomeen.

Yhdistys maksaa metsästysseuroille ympäri Suomen toiminta-avustusta pyydetyistä villisioista.

Avustuksella halutaan kannustaa metsästäjiä kotimaisen villisikakannan nykyistä tehokkaampaan rajoittamiseen.

– Tämä raha ei mene yksittäiselle metsästäjälle vaan metsästysseuralle, joka pitää huolen siitä että villisikakanta pysyisi kohtuullisella tasolla, sanoo Peter Östman (kd.), yksi määrärahaa ajaneista kansanedustajista.

Metsästysseuroille maksettavan toiminta-avustuksen lisäksi metsästäjät voivat saada korvausta myös Ruokavirastolle lähetetyistä villisikanäytteistä.

Suomen Sikatilayrittäjien kanssa yhteistyötä tekevät myös Atrian, HK:n ja Snellmannin lihatalot.

Valtiovarainvaliokunnan laatima lisäyslista on tänä vuonna yhteensä 40 miljoonan suuruinen, mikä on noin kymmenisen miljoonaa edellisvuosia vähemmän.

Kauhajokelainen Mervi Piispanen onnistui lokakuussa 2024 kuvaamaan suuren villisikalauman Isojoella Etelä-Pohjanmaalla.