Sauna oli ollut käytössä tiettävästi kesästä 2022.


Kaksi ihmistä kuoli traagisesti Japanissa maanantaina. Kuvituskuva ei liity tapaukseen. Mostphotos
Kaksi ihmistä on kuollut Japanissa jäätyään loukkuun palavaan saunaan. Asiasta uutisoivat lukuisat kansainväliset mediat.
Tokion poliisi on aloittanut tutkinnan maanantaina tapahtuneesta tragediasta. Japanin yleisradioyhtiö NHK:n mukaan kuolinsyy on saattanut olla häkämyrkytys tai lämpöhalvaus, mutta asiasta ei toistaiseksi ole varmuutta.
Sanomalehti Asahi Shimbun kertoo kyseisen yksityisen saunan sijainneen Tokion Minaton kaupunginosassa. Poliisi tutkii myös saunayrityksen osuutta tapaukseen, sillä sen työntekijät ovat kertoneet poliisille, ettei hälytysjärjestelmä olisi ollut toiminnassa viimeiseen kahteen vuoteen.
Japanilaismedian mukaan turmassa kuoli aviopari, 36-vuotias mies ja tämän 37-vuotias puoliso.
Palomiesten tullessa paikalle saunan ovi oli kiinni ja ovenkahvat pudonneet molemmin puolin. Poliisin mukaan palo saattoi saada alkunsa kuumille kiville päätyneestä pyyhkeestä, mutta tapauksen tutkinta on edelleen kesken.
Minaton kansanterveyskeskus on kertonut, että kyseinen sauna oli ollut käytössä heinäkuusta 2022. Sauna oli tarkastettu edellisen kerran huhtikuussa 2023, jolloin laitteissa ei keskuksen mukaan ”havaittu merkittäviä puutteita”.