Tokmannin leluosastolla masturboineen miehen tietokoneelta löytyi hälyttävää materiaalia.

Järkyttävä välikohtaus tapahtui helsinkiläisessä myymälässä muutama vuosi sitten. TIINA SOMERPURO

64-vuotias mies masturboi Tokmannin leluosastolla lapsen nähden.

Perjantaina 22. lokakuuta 2021 tapahtunut järkyttävä välikohtaus tallentui myymälän valvontakameroihin.

Mies näki 11-vuotiaan tytön tutkivan leluja, otti sukuelimensä esille ja lähestyi sitten lasta itseään kosketellen.

Alakoululainen oli myymälässä äitinsä kanssa, mutta äiti oli tapahtumien aikaan toisaalla.

Leluvalikoimaa tarkastellut lapsi havahtui siihen, että vieras mies seisoo alle puolen metrin päässä hänestä ja heiluttelee ”jotain”.

Pahemman kerran säikähtänyt tyttö säntäsi välittömästi kertomaan asiasta äidilleen.

Siinä vaiheessa, kun tieto itsensäpaljastajasta tavoitti myymälävartijat, oli mies jo poistunut paikalta.

Kummallinen analogia

Poliisi tutki lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyn miehen kodin esitutkinnan aikana ja löysi tämän tietokoneelta lasten hyväksikäyttömateriaalia. Kuvia oli kymmenittäin.

Mies sai syytteet sekä hyväksikäytöstä että sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Tyttö vaati mieheltä 1 000 euroa vahingonkorvauksia henkisestä kärsimyksestä. Mies kiisti syytteet ja korvausvaatimukset.

Mies myönsi käyskennelleensä kaupassa penis paljaana, mutta kiisti näyttäneensä sukuelintään lapselle tai lapsen sitä edes nähneen.

Asiassa ei miehen mukaan tapahtunut rikosta. Hän esitti oikeudenkäynnissä kummallisen analogian väitteensä tueksi:

– Jos mies seisoisi tiiliskivi kädessään kultasepänliikkeen ulkopuolella keskellä yötä puoli tuntia, häntä ei voisi syyttää murron yrityksestä.

Mies ei tahtonut vastata kysymykseen, oliko hän seksuaalisesti kiinnostunut lapsesta. Poliisikuulusteluissa mies oli kuitenkin antanut ymmärtää niin: hän oli sanonut poliisille, että ”mopo lähti käsistä”, kun hän näki lapsen leluosastolla.

Valvontakamerat paljastivat

Käräjäoikeus katsoi tietokoneelta löytyneen hyväksikäyttömateriaalin tukevan syyttäjän näkemystä, että mies ei ole paljastanut itseään sattumanvaraisten ihmisten edessä, vaan tieten tahtoen lapsen nähden.

Syyttäjän näkemystä tukivat myös valvontakameratallenteet. Niissä näkyi, kuinka masturboiva mies kiertelee edestakaisin yrittäen selkeästi kiinnittää lapsen huomion.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Mies tuomittiin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Myös hänen tietokoneensa määrättiin valtiolle menetetyksi.

68-vuotias mies valitti tammikuussa 2024 annetusta ratkaisusta hovioikeuteen, jossa asiaa käsiteltiin marraskuussa 2025.

Helsingin hovioikeus ei nähnyt syytä muuttaa tuomiota tai rangaistusta miltään osin. Se kuitenkin katsoi, että mies saa pyytää kopiot tietokoneellaan olleista laillisista tiedostoista.