Ahvenanmaan käräjäoikeus jätti perjantaina syyntakeettomana tuomitsematta rangaistukseen miehen, jota syytettiin Lumparlandissa heinäkuussa tehdystä murhasta.

Oikeuden mukaan mies puukotti nukkumassa olleen veljensä hengiltä perheen kesämökillä. Tekoon puuttuneet miesten vanhemmat saivat tilanteessa viiltohaavoja.

Oikeus katsoi, ettei surma johtunut hetken mielijohteesta ja että se toteutettiin erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.

Mies oli tekoa edeltävänä päivänä tuonut salaa mökille käyttämänsä veitsen. Oikeuden mukaan mies ainakin jonkin verran perehtyi ennen tekoa siihen, kuinka toisen ihmisen saa hengiltä ja mitä seurauksia teosta voi olla.

Käräjäoikeus katsoi 45-vuotiaan miehen syyllistyneen murhaan ja kahteen vammantuottamukseen, mutta jätti tämän tuomitsematta rangaistukseen. Mielentilatutkimuksen perusteella mies oli tekoaikaan syyntakeeton eli ei ymmärtänyt tekoaan. Mies on määrätty tahdosta riippumattomaan hoitoon.

STT ei julkaise syyntakeettomana tuomitun nimeä.