Entistä kansanedustajaa ja hänen eduskunta-avustajaansa syytettiin Mäkysen aiemman eduskunta-avustajan kunnianloukkauksesta.

Avaa kuvien katselu
Ex-kansanedustaja Jukka Mäkystä vastaan esitetty syyte hylättiin. Kuva: Tarja Huntus / Yle
19.12. 11:00•Päivitetty 19.12. 11:56
- Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut kansanedustajan avustajan Mikko Talson sakkoihin kunnianloukkauksesta.
- Oikeuden mukaan Talso esitti sosiaalisessa mediassa valheellisia väitteitä edeltäjästään Aleksi Niskasesta.
- Talso määrättiin maksamaan Niskaselle 2 000 euroa korvauksia. Kansanedustaja Jukka Mäkysen syyte asiassa hylättiin.
Entistä vaasalaiskansanedustajaa Jukka Mäkystä (ps.) koskeneet syytteet kunnianloukkauksesta on hylätty Pohjanmaan käräjäoikeudessa.
Sen sijaan kansanedustajan eduskunta-avustaja Mikko Talso tuomittiin sakkoihin kunnianloukkauksesta.
Tapauksessa oli kyse Mäkysen ja Talson sekä Talsoa edeltäneen eduskunta-avustajan Aleksi Niskasen välisestä riita-asiasta.
Ex-avustaja Aleksi Niskanen katsoi, että Mäkynen ja Talso olivat syyllistyneet hänen kunniansa loukkaamiseen kirjoittamalla sosiaaliseen mediaan loukkaavia väitteitä Niskasesta.
Aleksi Niskanen toimi eduskunta-avustajana vuosina 2019–2022. Työsuhde päättyi Niskasen irtisanoutumiseen keväällä 2022.
Niskanen kirjoitti tammikuussa 2023 blogitekstin, jossa hän kuvasi kokemuksiaan ja syitä työsuhteen päättymiseen. Tämä kirjoitus herätti keskustelua sosiaalisessa mediassa ja mediassa.
Niskanen katsoi, että hänen ammatillista mainettaan oli vahingoitettu, kun Mäkysen uusi avustaja Mikko Talso osallistui sosiaalisen median keskusteluun esittämällä väitteitä, joiden mukaan Niskanen olisi ollut muun muassa laiska ja ammattitaidoton.
Oikeus totesi, ettei Mäkynen ollut osallistunut sosiaalisen median keskusteluihin eikä ollut tietoinen Talson kirjoituksista sosiaalisessa mediassa.
Valtio määrättiin maksamaan Mäkysen oikeudenkäyntikulut.
Valheellisia ja vahingollisia tietoja
Käräjäoikeuden mukaan Talson esittämät väitteet olivat valheellisia eikä niille löytynyt tukea asiassa esitetystä näytöstä.
Oikeus totesi, että Talson kommentit eivät perustuneet omiin havaintoihin vaan huhupuheisiin ja toisen osapuolen näkemyksiin. Oikeuden mukaan Talso oli ymmärtänyt, että väitteet olivat todennäköisesti perättömiä.
Oikeus katsoi myös, että väitteet olivat omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja halveksuntaa erityisesti työelämässä.
Talso tuomittiin kunnianloukkauksesta 25 päiväsakkoon ja maksamaan Niskaselle 2 000 euroa korvauksena kärsimyksestä sekä oikeudenkäyntikulut.
Ratkaisu on lainvoimainen, ellei siitä valiteta hovioikeuteen.