Joulukauppa käy vielä tänä viikonloppuna. Uudenkaupungin Sanomat kysyi verkkokyselyssään, mistä uusikaupunkilaiset hankkivat joululahjat ja paljonko joululahjoihin käytetään rahaa.
Vastauksissa näkyy, että paikalliset kivijalkaliikkeet kilpailevat eniten verkkokaupan kanssa. Myös Turun seudun kauppatarjonta houkuttelee.
Suurin osa (65 prosenttia) vastaajista on hankkinut joululahjoja paikallisista liikkeistä. Verkkokaupasta lahjoja ostaa 58 prosenttia vastaajista ja Uudenkaupungin ulkopuolella on käynyt ostoksilla puolet vastaajista.
14 prosenttia vastaajista kertoi ostavansa lahjoja myös kirpputoreilta ja 21 prosenttia tekee itse joululahjoja. Joulupukin pussiin kertyy lahjoja siis useasta paikasta.
Uudenkaupungin ulkopuolella käydään ostoksilla eniten Turun seudulla (69 prosenttia vastaajista) ja Raumalla (31 prosenttia). Pääkaupunkiseudulta tai muualta Suomesta lahjoja hankkii vain neljä prosenttia. 15 prosenttia kaikista vastaajista kertoi, ettei käy Uudenkaupungin ulkopuolella jouluostoksilla.
Joululahjojen määrä on säilynyt useimmilla (60 prosentilla vastaajista) viime vuoden tasolla.
34 prosenttia kertoi vähentäneensä joululahjojen hankintaa. Vastaajista 35 prosenttia kokee, että ihmisillä on muutenkin riittävästi tavaraa. 33 prosenttia oli sopinut läheistensä kanssa niin, että joululahjojen määrää vähennetään. 33 prosenttia totesi, että kaikki on turhan kallista.
10 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että nyt ei kannattaisi pihistellä, vaan Suomen talous olisi saatava pyörimään.
Joululahjoihin käytetään enimmäkseen enintään parisataa euroa (57 prosenttia vastaajista). Muutaman kympin käytti kahdeksan prosenttia ja 31 prosenttia totesi, ettei jaksa laskea, paljonko rahaa joululahjoihin menee.
Eniten lahjoja hankitaan omille lapsille (77 prosenttia vastaajista) sekä puolisolle (57 prosenttia). Lapsenlapsille joululahjoja ostaa 39 prosenttia vastaajista ja ystäville 34 prosenttia. Sen sijaan työkavereita ei jouluna niinkään muisteta. Vain yhdeksän prosenttia vastaajista kertoi hankkivansa joululahjan työkaverille. Itselle joululahjan oli päättänyt ostaa 16 prosenttia vastaajista.
93 prosenttia vastaajista kertoi ylipäätään hankkivansa joululahjoja. 47 prosenttia kertoi hankkivansa vain muutaman lahjan, 33 prosenttia vastaajista hankkii enintään parikymmentä joululahjaa ja tätä enemmän 16 prosenttia. Neljä prosenttia vastaajista totesi, ettei aio hankkia lainkaan joululahjoja.
Uudenkaupungin Sanomien verkkokysely oli avoinna 10.12.–17.12. Kyselyyn tuli 204 vastausta.