Maailman valtasuhteet voi tiivistää tähän yhteen otsikkoon.
Yhdysvalloissa lähes kaikki päätyy lopulta juridiikan temmellyskentälle. Presidenttien tekemiset, vaalit, ympäristölait, teknologiajättien valta: ne kaikki mitataan lakimiesten, tuomioistuinten ja lobbarien avulla. USA:ta ei niinkään johdeta visioilla kuin lakiteksteillä, Se, joka hallitsee sääntökirjan, hallitsee pelin.
Kiina taas pelaa täysin toista peliä. Se on insinöörien ja suunnittelijoiden johtama valtio, jossa päätökset pohjautuvat infrastruktuuriin, logistiikkaan, tuotantoketjuihin ja vuosikymmenten suunnitelmiin. He eivät selittele; he rakentavat. Insinööriajattelu on Kiinan valtapolitiikan ydin. Jos jokin toimii, sitä tehdään lisää; jos ei toimi, se hylätään. Tuloksena on määrätietoinen, joskus armoton mutta äärimmäisen tehokas eteneminen.
Ja sitten on EU.
Euroopan unionista on tullut moraalinen supervalta, jolla ei ole supervallan voimaa. Brysselissä tuotetaan raportteja, julistuksia ja tiekarttoja, mutta todelliset päätökset jäävät ilmaan roikkumaan. EU on kuin kokous, joka ei pääty koskaan. Kaikki saavat puhua, mutta kukaan ei johda.
Kun USA kysyy: ”Onko tämä juridisesti mahdollista?”
Kun Kiina kysyy: ”Onko tämä teknisesti mahdollista?”
Niin EU kysyy: ”Onko tämä varmasti eettisesti virheetöntä ja kaikkia miellyttävää?”
Ja jää paikalleen.
Sillä välin:
1. USA taistelee tekoälyn herruudesta lakikirja kädessä ja nojaa omien megayhtiöidensä voimaan.
2. Kiina rakentaa tekoälyn infrastruktuurin, kaivokset, datakeskukset, toimitusketjut, ja kerää jo nyt puolet maailman AI-tutkijoista.
3, EU laatii uuden vastuullisuusraportin.
Teknologian, energian, puolustuksen ja teollisuuden suurimmat päätökset odottavat yhä unionilta rohkeutta. Mutta EU on rakentanut itsestään järjestelmän, joka reagoi hitaasti, puhuu kauniisti ja pelkää ottaa riskejä. Jokainen suuri asia muuttuu työryhmäksi, joka muuttuu raportiksi, joka muuttuu kompromissiksi, joka lopulta julistetaan ”historialliseksi edistysaskeleeksi”, vaikka todellisuudessa mikään ei liikkunut metriäkään.
Tällä välin muut rakentavat tulevaisuuden.
Euroopan asema on liukumassa hännystelijän rooliin. Ei siksi, että Eurooppa olisi heikko, vaan siksi, että se ei osaa päättää, mitä se oikein haluaa. Moraalinen poseeraus ei ole strategia, eikä yksikään suurvalta ole noussut pelkästään selittämällä, mitä mieltä se on asioista.
Jos EU ei palaa strategiseen ajatteluun, maailma näyttää pian tältä:
1. USA päättää pelisäännöt.
2. Kiina rakentaa pelilaudan.
3. EU kirjoittaa huolestuneen lausunnon ja lähettää sen kierrokselle.
Kysymys ei ole siitä, onko Euroopalla arvoja. On niitä, enemmän kuin millään.
Kysymys on siitä, onko Euroopalla enää rohkeutta käyttää valtaa vai jääkö se lopullisesti juristien ja insinöörien maailman moraalikommentaattoriksi.
Veikko Kemppainen
eläkeläinen
Pori
EU on rakentanut itsestään järjestelmän, joka reagoi hitaasti, puhuu kauniisti ja pelkää ottaa riskejä.