Koulujen joulujuhlat ja niiden uskonnollinen sisältö on herättänyt tänä jouluna paljon keskustelua.
Viimeisimpänä Vääksyn yhteiskoulun rehtori Jarkko Koponen ilmoitti, että koulun perinteisiin kuulunut joka kolmas vuosi järjestetty joulukirkkoperinne loppuu. Perinteestä luopuminen on herättänyt paljon keskustelua.
Syyksi Koponen kertoi virhearvion ja sen, että he ovat tulkinneet apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksia.
Koposen mukaan Opetushallituksen ohjeistus on selvä: Lukukauden päätösjuhlan tulee olla kaikille yhteinen juhla, eikä vaihtoehtoisia juhlia järjestetä.
– Näin pystytään tekemään juhla kaikille. Opetushallituksen ohjeistus on perussyy muutokseen, Koponen sanoi.
Säädösten toimeenpanoon liittyvien määräysten, ohjeiden ja suositusten antaminen kuuluu Opetushallituksen tehtäviin.
Opetushallituksen ohjeistuksen mukaan kaikille oppilaille tarkoitetut juhlat eivät voi olla uskonnollisia tilaisuuksia, mutta juhlat voivat sisältää uskontoon viittaavia elementtejä, kuten yksittäisiä virsiä.
Voiko joulujuhlan järjestää kirkossa, Opetushallituksen opetusneuvos Jaakko Jekunen?
– Juhlat ovat kaikille tarkoitettuja yhteisiä tapahtumia ja osa opetusta, johon oppilaiden ja opiskelijoiden pitää osallistua. Opetushallitus korostaa, että pitäisi tarkastella juhlan käytännön järjestämistä kokonaisuutena ja pyrkiä takaamaan, että kaikki pystyvät osallistumaan uskonnon ja omantunnon vapauden turvaamalla tavalla.
Jekunen jatkaa heti perään, että perustuslakivaliokunta on mietinnössään vuodelta 2021, linjannut että joulujuhlan järjestäminen kirkossa ei sellaisenaan tee tilaisuudesta tai sen sisällöstä uskonnon harjoittamista.
Eli kirkko ei ole paikkana ongelmallinen joulujuhlien järjestämiselle?
– No tosiaan perustuslakivaliokunta mietinnössään linjasi, että koulun juhlan järjestäminen kirkossa ei sellaisenaan tee siitä uskonnollista tilaisuutta.
Mutta jos mennään kokonaisharkintaan, perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota myös siihen, että tulee tarkastella kokonaisuutta ja ottaa huomioon, millaista sisältöä siellä voidaan sisällyttää siihen tilaisuuteen, hän sanoo. Näin siksi että tilaisuus varmasti pysyy koulun yhteisenä juhlana, johon kaikki voivat osallistua uskonnon ja omantunnon vapauden turvaamalla tavalla yhdenvertaisesti.
Eli, jos joulujuhla on kirkossa ja siellä on esimerkiksi tonttutanssi ja lauletaan ei uskonnollisia joululauluja niin se on okei?
– Opetushallitus korostaa huolellista harkintaa kokonaisuuden tarkastelussa. Sinänsä ei ole mahdollista antaa yleispätevää ja yksityiskohtaista määritelmää tai esimerkkiä niille uskonnollisille elementeille tai niiden lukumäärälle, jotka sitten ovat ok. En pysty yksittäistä esimerkkiä antamaan tai kommentoimaan.
Tässä tulee sellainen olo, että on melko ymmärrettävää, että koulut ovat vähän hukassa sen kanssa, mitä voi järjestää ja mitä ei voi tehdä, kun tähän on niin vaikea ottaa kantaa.
– Opetushallitus on julkaissut juhlia käsittelevät ohjeet perusopetukseen ja lukioon vuonna 2022 ja siellä yleisellä tasolla kuvataan linjauksia ja paikallisesti koulut päättävät, millaiset juhlat järjestävät. Me emme pysty meidän ohjeita yksityiskohtaisemmalla tavalla tähän paikalliseen ratkaisuun ottamaan kantaa.
Eikö se ole Opetushallituksen tehtävä antaa neuvoja annetuista ohjeista?
– Me olemme pyrkineet näillä meidän ohjeilla antamaan ohjeistusta.
Voiko koulu tehdä niin, että osa menee kirkkoon ja muille järjestetään vaihtoehtoista ohjelmaa?
– Yhteiset juhlat ovat kaikille tarkoitettuja. Tarvittaessa kuitenkin perusopetuksessa huoltajan kanssa ja lukiossa opiskelijan kanssa heidän toivomuksestaan voidaan tehdä yksilöllisiä järjestelyjä juhliin liittyen.
Yksittäisille uskonnollisille elementeille ei Jekusen mukaan tarvitse järjestää korvaavaa ohjelmaa tai toimintaa, mutta on mahdollista on ottaa huomioon toiveet. Esimerkiksi siirtyä johonkin toiseen tilaan yksittäisen ohjelman osuuden ajaksi. Lähtökohtaisesi kuitenkin nämä juhlat on tarkoitettu kaikille oppilaille ja opiskelijoille, hän sanoo.
Eli voiko osa mennä kirkkoon ja osa jäädä koululle?
– Paikallinen ratkaisu. En halua ottaa yleisellä tasolla kantaa siihen.
Opetushallitus ei voi sanoa voiko näin tehdä vai ei?
Jekunen toistaa edellä mainittuja asioita uudelleen.