Liukkautta torjunut suola-auto sekä hinausauto jäivät molemmat jumiin Luulajan ja Haaparannan välille. Liikennekaaokseen juuttui myös Tornion kaupunginjohtaja.

Pitkä autojono pimeällä tiellä, etualalla kolme rekkaa. Tie on kiiltävä ja jäinen. Auton ikkunassa on runsaasti vesipisaroita.

Avaa kuvien katselu

Tornion kaupunginjohtaja Jukka Kujala jäi koko päiväksi jumiin vilkkaasti liikennöidyllä E4-tiellä torstaina. Autot olivat vaikeuksissa erittäin liukkaalla tiellä. Kuva: Yleisökuva / Jukka Kujala

Pohjois-Ruotsissa Luulajan ja Kalixin välillä oli torstaina pitkä liikennekatkos, jonka jälkipuinti jatkuu edelleen. Liikenne seisoi vilkkaalla E4-tiellä peräti kahdeksan tuntia, kertoo sanomalehti Norrländska Socialdemokraten NSD.

Yksi pitkään autojonoon juuttuneista oli Tornion kaupunginjohtaja Jukka Kujala, jonka matka Torniosta Luulajaan kesti normaalin puolentoista tunnin sijaan yli kymmenen tuntia.

Kujala oli vaimonsa kanssa matkalla hakemaan tytärtä lentokentältä, kun matka katkesi Kainuun kohdalla.

– Ei ruokaa, ei vettä, ei vessaa. Aivan käsittämätön tilanne, Kujala kuvailee.

Kujalan mukaan tie oli peilijäässä, sillä vettä satoi lumisen tien päälle. Hän ihmettelee huonoa tienpitoa Ruotsin päätiellä pohjoisessa.

– Jos päätie päästetään tuohon kuntoon, on aivan luokatonta tienpitoa.

Trafikverket: suola-auto jumittui jonoon

Ruotsin liikennevirasto Trafikverket on nyt kertonut NSD:lle selityksen liikennekaaoksesta: maantiellä ei ollut tehty liukkaudentorjuntaa ajoissa.

Liukkaalle tielle lähetetty suola-auto ja apuun lähetetty hinausauto jäivät jumiin autojonoon. Pahaksi onneksi vastakkaiselle kaistalle oli lisäksi pysähtynyt kuorma-auto.

Liikenne pysähtyi Nelostielle iltapäivällä kahden aikoihin, ja autojonot purkautuivat vasta myöhään torstai-iltana.

– On vaikea arvioida, milloin on oikea aika laittaa suola-auto liikkeelle. Aamulla oli 15 astetta pakkasta ja tienpinta pysyy kylmänä pidempään kuin ilma, joten suolaamisessa ei ole mitään järkeä ennen kuin tienpinta on tarpeeksi lämmin, jotta suola puree, selittää Trafikverketin tienpidon johtaja Fredrik Olofsson.

Hotelliyö kotimatkan sijaan

Kujalat pääsivät lopulta Luulajaan vasta kahden aikaan yöllä. Heidän onnistui varata Luulajasta hotellihuone, jonne tytär pääsi lentokentältä taksilla, kun hakijat jumittivat vielä keskellä maantietä.

Jukka Kujalan mukaan viranomaisia ei näkynyt lainkaan ohjaamassa liikennettä, vaikka liikennejumi kesti tuntikausia eli poikkeuksellisen pitkään.

Trafikverket myönsi NSD:lle harkinneensa vaihtoehtoisen reitin käyttöönottoa, mutta reitti olisi ollut pitkä ja riskinä oli, että ongelma vain siirtyy muualle.

– En olisi uskonut, että pohjoisessa sattuu tällaista katastrofia, Kujala puuskahtaa.