Vuodesta 2020 piti tulla salolaisen urheilun supervuosi.
Vilpas oli toipunut päävalmentaja Joonas Iisalon lähdöstä ja Teemu Rannikon musertavasta loukkaantumisesta. Joukkue pelasi Ville Tuomisen ja yllätyshankinta Jeremiah Woodin johdolla edelleen monen mielestä seurahistorian parasta korista.
11. maaliskuuta Vilpas otti jo kymmenennen peräkkäisen voittonsa, kun KTP kaatui 97–76. Vilpas oli Korisliigan sarjakärki ja kuumin joukkue ennen muutaman viikon päästä alkavia pudotuspelejä.
LP Viestin kausi oli ollut vaikeampi, mutta joukkue lähti silti hyvistä asemista puolivälieriin LP-Vampulaa vastaan.
Kesäkuussa edessä olisi kuntaliitoksen jälkeisen Salon suurin urheilutapahtuma Power Cup. Maailman suurimpaan juniorilentopalloturnaukseen odotettiin lähes tuhatta joukkuetta ja yli 8 000 pelaajaa. Talkoolaisia tarvittaisiin satoja ja ruokalaksi muutettavassa jäähallissa pitäisi tarjota 65 000 ruoka-annosta!
Lisäksi kalenterissa oli tutusti kymmeniä pienempiä vuosittaisia tapahtumia, monille vuoden kohokohtia.
Eikä supervuosi ollut vaan lokaali vaan globaali: kalenterissa kun oli jalkapallon miesten EM-kisat, johon Huuhkajat oli ensimmäistä kertaa selvinnyt sekä kesäolympialaiset Tokiossa.
Mutta sitten tapahtui jotain, jonka kaikki muistavat kirkkaasti, mutta jota kukaan ei koskaan uskonut tapahtuvaksi.
Koronavirusepidemia laajeni hurjalla vauhdilla maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Vielä 28. helmikuuta uutisoitiin, että USA:ssa on todettu ensimmäinen koronakuolema ja Tallinnan laivaterminaalissa mitattiin matkustajilta kuume.
12 päivää myöhemmin kaikki muuttui kerrasta. Hallitus perui kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet, lähikontakteja pyrittiin välttämään ja yhtäkkiä etätyöt muuttuivat suositelluksi. Samana päivänä Salossa oli todettu ensimmäinen koronatartunta.
Vilpas seurasi hallituksen tiedotustilaisuutta Salohallin pukukopissa.
– Se oli epäuskoinen tilanne. Jokainen ymmärsi, ettei Korisliiga tule jatkumaan, uransa parasta kautta pelannut Vilppaan Henri Kantonen muisteli muutamaa viikkoa myöhemmin.
Samaan aikaan LP Viesti odotteli tovin lähtökäskyä Salohallin parkkipaikalla. Joukkueen piti matkustaa Huittisiin ensimmäiseen pudotuspeliotteluun. Odottelun jälkeen bussi starttasi, mutta matka katkesi jo Halikossa, kun Lentopalloliiton kilpailujohtaja Jari Lankinen soitti ja kertoi kauden keskeytyksestä.
Alkoi peruutusten ja siirtojen vyöry. Suomi ja koko maailma pysähtyivät suuren epätietoisuuden ja sitä kautta myös suuren pelon vallitessa. 28. maaliskuuta Uusimaa suljettiin vajaaksi kolmeksi viikoksi, mikä teki tilanteesta entistä absurdimman.
Salon Seudun Ampujien Helmi Pietinalho osallistui maaliskuussa 2020 virtuaalikisaan kotonaan. Kuva: SSS-arkisto
Korona löi seurat, urheilijat ja koko urheilun polvilleen. Megalajit pystyivät jatkamaan kausiaan pienen tauon jälkeen, mutta vähänkin pienemmät lajit olivat pulassa. Mikä pahinta: jo ennen koronaa liian vähän liikkuvista lapsista tuli täysin liikkumattomia.
Vilpas joutui lomauttamaan henkilöstöään, LP Viesti suunnitteli jopa pankkilainan ottamista, jotta seuran tulevaisuus ei vaaraantuisi.
Power Cupia siirrettiin ensin loppukesään ja sitten ensi vuoteen. EM-kisoja ei pelattu, eikä olympiatulta tuotu Tokioon.
Syntyi eräänlainen rinnakkaistodellisuus, jossa jumpattiin Zoomissa, korvattiin oikeat finaalit virtuaalisia konsolifinaaleilla ja ylipäätään yritettiin täyttää tyhjäksi jäänyttä kalenteria ja kassaa mitä omituisimmilla tempauksilla.
Tartuntalukuja ja rokotekattavuuksia luettiin kuin raamattua, pieniinkin tartuntapiikkeihin reagoitiin dramaattisesti. Maailmanlopun maalaajien telat olivat koko ajan kosteana.
Salohalli tyhjeni muiden hallien tavoin 12. maaliskuuta 2020. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila
Viisi vuotta myöhemmin vuosi 2020 tuntuu edelleen absurdilta. Maailmanloppua ei tullut, urheilukin jatkui lähes kaksi vuotta jatkuneiden rajoitusten jälkeen kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Vilppaan raiteiltaan suistunut mestaruusjuna pääsi vauhtiin, keväällä 2021 seura juhli Suomen mestaruutta. Myös LP Viesti juhli mestarina, tosin kumpikin tyhjien katsomoiden edessä. Power Cup järjestettiin kolmen siirron jälkeen elokuussa pienempänä versiona, mutta ilman ainuttakaan tartuntaa.
Olympiatulikin saatiin Tokioon asti ja Huuhkajat pääsi vihdoin EM-nurmelle, tosin kannattajien reissu Pietariin oli yksi uuden tartuntaryöpyn lähteistä.
Luonnollisten turvavälien lajit kuten tennis ja golf hyötyivät koronasta valtavasti, pienempien turvavälien lajit kuten salibandy kärsivät eniten. Yksikään laji ei kuitenkaan enää kehtaa syyttää ongelmistaan koronaa.
Maailmanlopun maalaajien tela kuitenkin kostui taas keväällä 2022 – tällä kertaa huomattavasti perinteisemmästä syystä.
Salon parhaat urheilijat 2020
1) Wilma Murto, yleisurheilu, Salon Vilpas
2) Mikko Koivisto, koripallo, Salon Vilpas
3) Anna Czakan, lentopallo, LP Viesti
4) Mikko Sirén, suunnistus, Angelniemen Ankkuri
5) Aatu Kivimäki, koripallo, Salon Vilpas
6) Nea Haatainen, lentopallo, LP Viesti
7) Sara-Elise Ruokonen, yleisurheilu, Kuusjoen Humu
8) Mikke Louhela, jalkapallo, Salon Palloilijat
9) Ella Mäki-Tanila, golf, Salo Golf
10) Suvi-Maaria Heinonen, voimanosto, Salon Voimailijat
Joulukalenterissa käydään joka päivä läpi yksi 2000-luvun urheiluvuosi salolaisesta näkökulmasta.