Joululahjojen kuskailuun soveltuisi vaikkapa tämä hienokuntoinen Mersun G-sarjalainen.

Mercedes-Benzin legendaarinen G-sarjalainen on yhä tuotannossa. Jos tarkkoja ollaan, nykyisin myytävä versio on tietysti esitelty vasta vuonna 2024, vaikka se muistuttaakin kovasti edellistä, 2018 esiteltyä toista W463-sukupolvea, joka puolestaan oli hyvin samanlainen, mutta ei identtinen jo 1990 esitellyn alkuperäisen W463-G-sarjalaisen kanssa. Toisin sanoen, Mercedeksellä tajuttiin jo varhain, että G-sarjalaisen on uudistuttava hyvin vähäeleisesti, ja tuo vuonna 1990 markkinoille tullut W463-kori oli paljon kattavampi päivitys alkuperäisestä 1979 esitellystä W460:sta, kuin miltä se näyttää. Nykyinen, myös täyssähköisenä tarjottava sukupolvi kantaa korikoodia W465, eli numerot eivät ole juuri pitkälle rullanneet yli 45 vuodessa.

Ilmajoella kaupataan aivan kuin uudenveroista Mercedes-Benz 300 GD:tä vuodelta 1981. Voimanlähteenä on viisisylinterinen kolmen litran diesel, eli miltei 90-hevosvoimainen voimanpesä. Tämä on juurikin sitä aivan ensimmäistä G-sarjan korimallia, jota myytiin myös Puchin ja Peugeotin merkkilätkillä. Vuonna 1981 automalli kuitenkin sai jo ensimmäiset päivitykset, sillä tuosta eteenpäin G-sarjalaisia sai muun muassa automaattivaihteisena sekä ilmastointilaitteella – luksusvarusteita siis, kun puhutaan autosta, joka lähtökohtaisesti suunniteltiin sotilasajoneuvoksi.

Huutokaupattava auto on kattavasti restauroitu muutama vuosi sitten. Se on ollut jo kunnostuksenkin aikaan museorekisteröity, eli aihiona se lienee ollut varsin hyvä. G-Mersu on maalattu ulkoa ja sisältä, samalla kun vuosien aikana kertyneet ruosteet on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Pisteosia, listoja ja tiivisteitä on uusittu, kuten myös tuulilasi ja valoumpiot sekä jarrut ja pakoputkisto. Verhoilu on ruutukankainen ja siisti.

Työstä löytyy kuvat ja osista kuitit, mikä on seuraavan omistajan kannalta asiallista. Myynti-ilmoituksessa kerrotaan myös, että tätä koria valmistettiin tupla-takaovilla vain vuodet 1980-1981; muutoin W460 G-sarjalaisessa on yksi leveä takaovi pariovien sijaan. Minkäänlaisia vikoja autossa ei mainita olevan, ja se kantaa myös alkuperäistä Turun läänin rekisteritunnusta. On hienoa, että alun perin työkaluksi suunnitellusta automallista on olemassa myös näin siistejä yksilöitä, muuallakin kuin valmistajan kotimuseossa.

Mersun huutokauppa päättyy tiistaina 23.12.2025, eli se kerkeää juuri ja juuri pukin konttiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy