- Yhdysvaltain oikeusministeriö julkaisi perjantaina suuren määrän Jeffrey Epsteiniin liittyviä asiakirjoja.
- Julkaisu oli pettymys, sillä tiedoista on mustattu suuria osia ja kaikkia asiakirjoja ei julkaistu.
- Suomi mainitaan asiakirjoissa, mutta maininnat eivät liity Epsteinin seksuaalirikoksiin.
- Lisää asiakirjoja on luvattu julkaista tulevien viikkojen aikana.
Perjantaina koitti pitkään odotettu hetki, kun Yhdysvaltain oikeusministeriö julkaisi verkkosivuillaan suuren määrän asiakirjoja, jotka liittyvät Yhdysvaltojen eliittipiireissä liikkuneen seksuaalirikoksista tuomitun Jeffrey Epsteinin tutkintaan.
Oikeusministeriö julkaisi kaikkiaan melkein 4 000 tiedostoa, joiden yhteenlaskettu koko oli kolme gigatavua, uutisoi brittimedia BBC.
Asiakirjoista on toivottu lisätietoja Yhdysvaltain silmätekevien, etenkin Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Epsteinin suhteesta. Niiden odotetaan myös valaisevan, ketkä kaikki ovat olleet kytköksissä Epsteinin rikollisiin toimiin.
Julkaisut herättivät pettymystä, sillä vaikka laki määräsi oikeusministeriön julkaisemaan kaikki asiakirjat, nyt julkaistiin vain osa.
– Tulevina viikkoina odotan julkaistavaksi useita satoja tuhansia dokumentteja lisää, Yhdysvaltain varaoikeusministeri Todd Blanche sanoi Fox Newsin haastattelussa perjantaina.
Katso videolta, kuinka Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Ro Khanna arvioi Epstein-asiakirjojen julkistusta:
Kritiikkiä on herättänyt myös se, että monet asiakirjat ovat vahvasti muokattuja. Isoja osia niistä on mustattu osittain ja yli 500 sivua on mustattu kokonaan. Viranomaisten mukaan muokkaukset on tehty uhrien suojelemiseksi. Ne ovat kuitenkin herättäneet myös epäilyksiä siitä, mitä muuta mustattujen kohtien taakse on voitu piilottaa.
Epstein-asiakirjoina tunnettu kokonaisuus käsittää valtavan määrän dokumentteja: yli 300 gigatavua dataa.
Millaista tietoa Yhdysvaltain oikeusministeriön julkaisemasta tietokannasta löytyy?
Asiakirjoja useilta eri viranomaisilta
Epsteiniin liittyviä tietoja on ollut useiden viranomaistahojen hallussa.
Yhdysvaltain oikeusministeriön nyt julkaisemasta tietokannasta löytyy esimerkiksi oikeuden pöytäkirjoja Epsteiniä, hänen kuolinpesäänsä sekä tyttöystäväänsä ja rikoskumppaniaan Ghislaine Maxwellia koskevista oikeudenkäynneistä, oikeusministeriön tiedonantoja, tulli- ja rajaviranomaisten luovuttamia asiakirjoja, FBI:n asiakirjoja, Yhdysvaltain vankeinhoitolaitoksen asiakirjoja ja Floridan osavaltiolta peräisin olevia asiakirjoja.

Avaa kuvien katselu
Useat julkaistuista asiakirjoista ovat kokonaan mustattuja. Kuva: Mandel Ngan / AFP
Dokumenttien joukossa on myös esimerkiksi videokuvaa Epsteinin vankilasta ja äänitteitä viranomaisten käsittelyistä.
Näiden lisäksi tietokannassa on linkki Yhdysvaltain kongressin valvontakomitean syyskuussa julkaisemiin, yli 33 000 sivua käsittäviin Epstein-tiedostoihin.
Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjät keräsivät yhteensä miljoonia asiakirjoja Epsteinin ja hänen rikoskumppaninsa ja Maxwellin seksuaalirikostutkinnan ja syytteeseenpanon aikana, kertoo yhdysvaltalaismedia CNN.
Tiedostot ovat sijainneet FBI:n tärkeimmässä sähköisessä asianhallintajärjestelmässä, ”Sentinelissä”. Asiakirjoihin kuuluu tutkintaraportteja ja tietoja FBI:n Miamin kenttäosaston alkuperäisestä Epstein-tutkinnasta.
Kankea käyttää, hankala löytää
Kokonaisuutena oikeusministeriön tietokanta sisältää valtavan määrän tietoa. Tietokannan käytettävyys on kuitenkin kömpelö ja datan perusteellinen perkaaminen ja analysoiminen tulee vaatimaan aikaa. Tietokannassa on yksinkertainen hakutoiminto, mutta tietojen etsiminen sen avulla ei välttämättä tuota tulosta.
Osa Epsteinin uhreista on valittanut, että tietokannan hakutoiminnosta huolimatta heidän on vaikeaa löytää omiin tapauksiinsa liittyviä tietoja. Tähän voi vaikuttaa viranomaisten toteama pyrkimys suojella uhreja mustaamalla heidän tietonsa.
Esimerkiksi hakusanalla ‘Trump’ tietokannasta löytyy 625 osumaa. Hakusana ‘Clinton’ löytyy tietokannasta 1067 kertaa, ‘Gates’ 132 kertaa ja ¨Prinssi Andrew’ 795 kertaa.
Paljon mielenkiintoa herättäneitä valokuvia ei ole tietokantaan ryhmitelty oman otsikkonsa alle erikseen, vaan niitä on etsittävä tietomassaa kahlaamalla.

Avaa kuvien katselu
Epsteinillä oli laajat verkostot Yhdysvalloissa ja kansainvälisesti. Kuvassa hän on kielitieteilijä Noam Chomskyn kanssa. Kuva: Yhdysvaltain kongressin valvontavaliokuntaSuomi mainittu
Hakusanalla ‘Finland’ Epstein-tietokannasta löytyy kolme osumaa. Yksikään niistä ei liity Epsteinin seksuaalirikoksiin. Kaksi niistä viittaa Maxwellin oikeustapauksen arvioinnissa mukana olleen asiantuntijan ansioluettelomerkintään. Yksi viittaa tutkinnan osana mainittuun Yhdysvaltain ihmiskaupan vastaiseen raporttiin ja Suomen sijoittumiseen sen maakohtaisella listalla.
Hakusanalla ‘Finnish’, suomalainen, tietokannasta löytyy viisi osumaa. Ne eivät liity Epsteiniin seksuaalirikoksiin. Kaksi niistä, suomalainen diplomaatti Max Jakobson sekä Ylen entinen pääjohtaja Arne Wessberg mainitaan osana Japanin, Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen yhteistyötä ajavan Trilateral Commission -järjestön jäsenlistaa. Myös Epstein kuului järjestöön.
Danske Bankin Suomen haara mainitaan tietokannassa osana selvitystä, jossa käsitellään Deutsche Bankin laiminlyöntejä. Danske Bankia ei liitetä asiakirjassa Epsteinin rikoksiin.
Heinäkuussa 2025 julkaistu selvityksen mukaan New Yorkin osavaltion rahoituspalveluvirasto määräsi Deutsche Bankin 150 miljoonan dollarin korvauksiin. Syynä oli muun muassa se, että saksalaispankki otti Epsteinin asiakkaakseen vuonna 2013 tietäen hänen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyneet syytteensä ja -tuomionsa sekä itäeurooppalaisiin nuoriin naisiin liittyvät liiketoimensa.
Danske Bankin kerrotaan ostaneen suomalaisen rahoituslaitoksen Sampo Pankin Baltian liiketoiminnan ja sen Virossa sijaitsevasta segmentistä tuli Danske Estonia. Deutsche Bankia rangaistiin Epsteinin liiketoimien mahdollistamisen ohella myös siitä, ettei se seurannut ja hallinnoinut riittävästi suhteitaan Danske Bankin kanssa, jonka Viron haaran Danske Estonian toiminnasta tunnistettiin runsaasti epäilyttävää toimintaa liittyen rahanpesuun.