Mikkola kertoo somepäivityksessään, miten tilanne lopulta korjattiin.
Meikkitaiteilija ja drag-artisti Aarni Mikkola koki kovia, kun hän yritti avata rasvapurkkia hampaillaan.
Tämän seurauksena Mikkolan hampaat katkesivat. Kaikki tapahtui, kun hän oli meikkaamassa asiakastaan.
– Aloin asiakkaan edessä avata kosteusvoidepurkkia hampaillani. ”Kräks” vain kuului ja kaksi etuhampaan kruunua pirstoutui neljään osaan, Mikkola kertoo Ilta-Sanomille.
Hän sanoo, että joutui niin sanotusti kasaamaan itseään hetken, jotta sai työnsä tehtyä loppuun.
– Onneksi asiakkaat olivat hyvin ymmärtäväisiä ja ihania, Mikkola kiittelee.
Mikkola kertoo asiasta myös Instagramissa. Päivityksessään hän kuvailee tapahtuneen olleen ”horror case” eli kauhutapaus.
– Ja vielä näin joulun alla!
Julkaisun yhteydessä on kuva, jossa Mikkola hymyilee katkenneilla hampailla. Toisesta etuhampaasta näyttää lähteneen suuri pala irti.

Aarni Mikkola poseerasi Tanssii tähtien kanssa -studiolla lokakuussa. Kuva: Aleksi Jalava / IS
Tilanteesta seurasi hänelle pieni paniikki. Mikkola ei meinannut heti saada aikaa hammaslääkäriin.
– Tällaisia ei hoideta päivystyksellisesti. Siellä ei hoideta laminaatteja tai kruunuja ollenkaan.
Lopulta Mikkola sai varattua hammaslääkäriajan yksityiselle klinikalle lauantaiaamuna. Vastaanotolla hänelle laitettiin väliaikaiset muovipaikat. Mikkola on hyvin tyytyväinen siihen, että tilanne korjaantui.
Vuoden alussa hänelle asennetaan uudet hammaslaminaatit hajonneiden hammaskruunujen tilalle.
Hammaskruunu on hampaan näkyvä osa.
Hammaslääkäriliiton mukaan hampaita voidaan korjata kruunutus- ja laminaattihoidoilla.
Laminaatit kiinnitetään etuhampaiden ulkopinnalle. Ne ovat yleensä keraamisia kuoria, jotka kiinnitetään paikoilleen muovisementillä.
Epäonnisen tapahtuman takana on se, että Mikkolan hampaat ovat aiemminkin kokeneet kovia. Hän kertoo kaatuneensa ala-asteella maahan niin, että hänen neljä etuhammastaan katkesivat puoliksi.
– Niihin laitettiin muovipaikat, jotka putosivat usein. Tuossa kahdeksan vuotta sitten päätin panostaa hammasterveyteeni ja teetätin laminaattikruunut hampaisiini. Se oli iso ja mittava operaatio, mutta sen arvoinen.
Mikkolan mukaan laminaatit pysyvät hyvänä juuri noin kahdeksan vuotta, joten niiden vaihtaminen olisi joka tapauksessa tullut pian ajankohtaiseksi.