Tutkimusprofessori emeritus Markku Poutanen, 70, innostui jo1960-luvulla. Sen jälkeen hän jakanut kansalle tietoa avaruudesta lähes kaiken vapaa-aikansa.

Markku Poutanen kiinnostui avaruudesta 1960-luvun puolivälissä avaruuslentojen sekä etenkin Apollo 11:n ja ihmisen Kuussa käynnin myötä vuonna 1969.

”Katselin tähtiä aluksi paljain silmin ja myöhemmin kaukoputkella. Kirjastosta lainasin Tähtitaivaan kartaston ja jäljensin sen kartat kotona voipaperille. Silloin ei ollut kännyköiden tähtikarttasovelluksia tai kopiokonetta. Samalla oppi tähdistöt”, Markku Poutanen kertoo.

Tähtitiede auttoi muissa töissä

”Opintoihin mennessä olin hurahtanut tähtitieteeseen niin, että lähdin lukemaan sitä Helsingin ylipistoon. Kun 1980-luvun alussa olin vuoden tutkimassa asteroideja Lowell-observatoriossa Arizonassa, minun mukaani nimettiin yksi asteroidi, Asteroidi 3760 Poutanen.

Minulla ei ole sen kanssa mitään tekemistä, mutta siihen aikaan niitä oli löydetty alle 4 000 ja löytäjä sai antaa nimen. Nykyisin asteroideja on löydetty miljoona. Uudet automaattiobservatoriot löytävät kymmeniätuhansia uusia asteroideja vuodessa.

Tähtitieteestä ei tullut ammattini, vaan päädyin Geodeettiseen laitokseen, joka nykyisin on Maanmit­tauslaitoksen Paikkatietokeskus. Sain kuitenkin hyödyntää osaamistani, sillä siihen aikaan alkoi satelliittipaikannus gps ja pääsin kehittämään sitä.”

Ennen kaikkea kansanvalistusta

”Tähtiharrastus on kulkenut koko ajan mukana. En aina ehdi käydä ulkona havaitsemassa, mutta tämä on siitä kiva harrastus, että sitä voi toteuttaa monella tavalla. En usko, että Ursan 18 000 jäsenestä edes kymmenesosa havainnoi kaukoputkella. Monille tähtiharrastus tarkoittaa avaruusaiheisten kirjojen, artikkeleiden ja Tähdet ja Avaruus -lehden lukemista.

Harrastukseni on ollut ennen kaikkea kansan­valistusta. On kivaa kertoa avaruudesta niille, jotka haluavat siitä tietää. Olen kirjoittanut kansantajuisia artikkeleita ja ollut tekemässä oppikirjoja, ja yli 30 vuotta tein radioon Kuukauden tähtitaivas -katsausta. Kun ohjelma loppui, aloitimme Ursassa Tähtitaivas Nyt -podcastin tekemisen.

Tähtiharrastuksessa on mukavaa myös se, että kohde on paikalla koko ajan. Minäkin havainnoin useimmiten kotipihallani Helsingissä tai mökillä Parikkalassa.”