Meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että ennusteet tarjoilevat erittäin huonoja uutisia kaikille talven ystäville.

Kevättalvi 2020 muistetaan koronapandemian puhkeamisesta, mutta se oli myös talvi, jolloin etelään ei käytännössä talvea tullut. Riitta Heiskanen

Polaaripyörre on vuodenvaihteen jälkeen voimistumassa jopa räjähdysmäisesti, kerrotaan Forecan sääblogissa.

Sen seurauksena voidaan kokea samaa kuin koronatalvena 2019–2020, Forecan meteorologi Markus Mäntykannas kirjoittaa blogissa.

Silloin eteläisessä Suomessa terminen syksy venyi kevääseen ja talvi jäi käytännössä tulematta.

Polaaripyörre alkaa tuoreimpien ennusteiden mukaan vahvistua heti vuodenvaihteen jälkeen. Kehityksen uskotaan jatkuvan tammikuun edetessä.

– Toivoni siitä, että tänä talvena koettaisiin pitkäkestoisia, ”vanhan ajan” pakkasjaksoja, alkaa hiipua olemattomiin, Mäntykannas kirjoittaa.

Poikkeuksellista

Mäntykannaksen mukaan polaaripyörre voi voimistua jopa poikkeuksellisen rajuksi. Hän kuvailee ennusteen lukemia pysäyttäviksi.

Polaaripyörre on napa-alueen yllä talvisin yläilmakehässä pyörivä laaja-alainen, kylmä ilmapyörre.

Voimakas pyörre pitää kylmän ilman napa-alueella ja ruokkii voimakkaita länsivirtauksia myös alempana ilmakehässä.

– Tämä on erittäin huono uutinen kaikille talven ystäville. Se lisää todennäköisyyttä sille, että Atlantilta puskee meille jatkuvalla syötöllä lauhaa ja kosteaa ilmaa, Mäntykannas kirjoittaa.

Hän toteaa, että on kuitenkin epäselvää, mihin lauhin ilma ennusteiden toteutuessa kohdistuu.

– Osuuko se juuri Suomeen vai kenties Keski-Eurooppaan? Signaali on kuitenkin niin vahva, että pelkään pahinta, Mäntykannas kirjoittaa.

Hän toteaa edelleen, että ”synkkä talviennuste” ei koske maan pohjoisosaa: siellä länsivirtausvoittoisena ja sateisena talvena lunta on todennäköisesti yllin kyllin.

Ehkä lunta jouluksi

Ennen vuodenvaihdetta edessä on vielä joulu.

Tällä hetkellä pohjoisessa lunta on jopa tavanomaista enemmän, mutta Oulusta etelään ei juurikaan.

Ennusteissa pilkahtelee toivoa hieman mustaa valkeammasta joulusta jopa Etelä-Suomea myöten.

– Lunta tulee tämänhetkisen ennusteen mukaan maanantaina ja tiistaiyönä pistemäisesti maan etelä- ja keskiosassa, Mäntykannas kirjoittaa.

Kun lämpötilan ennustetaan pysyvän jouluaattoon saakka pakkasen puolella, valkea joulu on vielä mahdollinen osassa eteläistä ja keskistä Suomea – kuin ihmeen kaupalla, Mäntykannas sanoittaa.

IL Paras Sää - Säätiedot ja sääennusteet