11-vuotias tyttö ja tämän koira joutuivat amstaffikoiran hyökkäyksen uhreiksi.
11-vuotias tyttö oli ulkoiluttamassa Manu-mopsia, kun kaksi vapaana ollut amstaffikoiraa lähestyi heitä. Toinen koirista hyökkäsi heidän kimppuunsa, kertoo Iltalehti.
Orimattilassa asuva tytön isä Jere Dahlqvist kertoo lehdelle, että tyttö oli nostanut Manu-koiran syliinsä suojatakseen sitä. Amstaffikoirat onnistuivat kaatamaan tytön. Dahlqvistin mukaan amstaffi alkoi purra ja riuhtoa Manua tytön sylistä.
Dahlqvistin mukaan paikalle saapui perheen naapuri, joka sai amstaffin hetkellisesti hallintaansa ”pitkän painimisen” jälkeen. Tyttö juoksi kotiin koira sylissänsä.
Koira oli kuitenkin saanut kuolettavia vammoja ja se jouduttiin lopettamaan. Tytölle tuli mustelmia polviin ja hän oli isän mukaan hyvin järkyttynyt tapahtuneesta. Dahlqvist kertoo tehneensä asiasta rikosilmoituksen. Hämeen poliisi vahvisti IL:lle, että tapauksesta on olemassa rikosilmoitus.
Rikoslain mukaan eläimen vartioimatta jättämisestä voi seurata sakkorangaistus ja tuomioistuin voi määrätä eläimen lopetettavaksi.
Amstaffi on kokoonsa nähden voimakas koira, joka täytyy aina ja joka paikassa olla omistajansa hallinnassa, kerrotaan Amstaffiyhdistyksen verkkosivuilla.
”Tapakasvatukseen kannattaakin panostaa amstaffin kanssa, jotta siitä kasvaa mahtava perhekoira ja harrastuskaveri. Täysin kouluttamaton aikuinen amstaffi ei välttämättä ole lainkaan mukava kumppani.
Amstaffi on oiva koira aikuiselle, aktiiviselle ja paljon ulkoilevalle ihmiselle, jolla on aikaa ja halua paneutua koiran tapakasvatukseen”, sivustolla kirjoitetaan.