Kansainvälisessä ReCreate-tutkimushankkeessa on selvitetty purettavista rakennuksista irrotettavien betonielementtien uudelleenkäyttöä uudisrakentamisessa. Vuonna 2021 käynnistyneessä ja syyskuuhun 2026 jatkuvassa Tampereen yliopiston johtamassa hankkeessa ovat mukana Skanska, Consolis Parma, Ramboll Finland, Umacon, Liike Oy Arkkitehtistudio sekä Tampereen kaupunki. Hanke saa rahoitusta EU:sta.

Tutkimushankkeessa on hyödynnetty Tampereella 1980-luvulla valmistuneen toimistorakennuksen elementtejä, jotka on irrotettu ehjinä ja tehdaskunnostettu uudelleenkäyttöä varten. Elementtejä on hyödynnetty kolmessa Skanskan rakennushankkeessa, jotka ovat tutkimuksen minipilotteja.

ReCreate-hankkeen ensimmäinen minipilotti toteutettiin syksyllä 2024 Tampereen Härmälänrannassa, kun A-Kruunun asuinkerrostalokohteeseen asennettiin ontelolaattaelementtejä.

Seuraavaksi uudelleenkäytettyjä elementtejä hyödynnettiin tämän vuoden aikana Metson Lokomotion -teknologiakeskushankkeessa sekä TA-Asumisoikeus Oy:n työmaalla Tampereen Hiedanrannassa.

Metson Lokomotion-teknologiakeskuksen hankkeessa kohteeseen asennettiin ontelolaattaelementtejä ja TA-Asumisoikeus Oy:n asuntorakennushankkeessa hyödynnettiin pilari-, palkki- ja ontelolaattaelementtejä.

– Betonielementtien uudelleenkäytöllä on selkeästi kysyntää. Minipilottien kautta olemme saaneet monipuolisesti kokemusta käyttökohteiden vaatimuksista ja erityyppisissä hankkeissa ratkaistavista asioista. Kokemukset kaikista kolmesta minipilotista osoittavat, että uudelleenkäytettyjen elementtien käyttö osana uudisrakentamista on sujuvaa. Asennus sujui helposti eikä eronnut merkittävästi uusien elementtien käyttämisestä, aluejohtaja Toni Tuomola Skanskasta sanoo tiedotteessa.