Yhdysvaltain rannikkovartiosto valtasi venezuelalaista öljyä kuljettavan tankkerin.


Yhdysvallat koventaa Venezuelaan kohdistuvia otteita. Kuvituskuva. AOP
Yhdysvaltain rannikkovartiosto valtasi tankkerin myöhään perjantaiyöllä tai varhain lauantaina, The New York Times raportoi. Operaatio tapahtui kansainvälisillä vesillä ja siihen osallistui myös maan armeija, kertoo CNN.
Öljytankkeri seilasi Panaman lipun alla.
Lehti on saanut tiedon nimettömältä yhdysvaltalaiselta virkamieheltä ja kahdelta öljyalalla työskentelevältä venezuelalaislähteeltä.
Yhdysvaltalaislehtien mukaan kyseessä on jo toinen öljyaluksen valtaus tässä kuussa, jolla Yhdysvallat pyrkii koventamaan Venezuelan hallitukseen kohdistuvaa painetta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti viikko sitten pakotteiden alla olevien öljytankkereiden ”saarrosta”.
Venezuelassa on runsaat öljyvarannot. Merkittävin venezuelalaisen raakaöljyn ostaja on Kiina, kertoo Reuters. Maa on tuominnut Yhdysvaltain toimet kutsuen saartoa ”holtittomaksi” ja ”vakavaksi uhaksi”, CNN kirjoittaa.
– Yhdysvallat jatkaa pakotteiden alla olevan laittoman öljyn tutkimista, jota käytetään huumeterrorin rahoittamiseen alueella, kirjoitti Yhdysvaltain kotimaan turvallisuuden ministeri Kristi Noem aiemmin viestipalvelu X:ssä.
Viranomaislähteen mukaan lauantaina vallattu tankkeri ei kuitenkaan ole ollut pakotteiden piirissä.
Yhdysvaltalaisten oikeusministeriön virkamieslähteiden mukaan Yhdysvallat on puuttumassa öljyn salakuljetukseen laajemmin, Wall Street Journal kirjoittaa. Pakotteiden piirissä olevien alusten lisäksi Yhdysvallat valmistelee pidätysmääräyksiä muidenkin alusten haltuunottoa varten.