Ylellä juhlistetaan tänään uusia lyhytelokuvia.


Armi Toivanen näyttelee Isän mäyrä -lyhytelokuvassa Maaritia, joka ei halua äitiään luokseen Thaimaahan. Täytetty mäyrä lähtee silti mukaan. Yle
Säästötoimenpiteet ovat vaikuttaneet paljon Ylen toimintaan. Lyhytelokuville omistetusta perinteestä Yle pitää silti kiinni.
Lyhytelokuvapäivä esittelee tänään katsojille festivaaleilla nähtyjä tai palkittuja ohjauksia. Ajankohta on jälleen osuvasti vuoden lyhimpänä päivänä. Tänään on talvipäivänseisaus. Välillä teemapäivä ei ole ollut päivä laisinkaan, vaan yö. Yhtä kaikki se on silti jo useana vuonna omistettu lyhytelokuville.
Tällä kertaa näitä viime ja edellisvuonna valmistuneita lyhytelokuvia on kaikkiaan kahdeksan, joista ensimmäisenä vuoron saa Sameli Muurimäen Isän mäyrä. Isä on Mauri Mäyränen, joka on kuollut. Armi Toivasen näyttelemä aikuinen Maarit-tytär on saapunut Thaimaasta Hyvinkäälle hautajaisiin ja nyt on tullut aika palata pyörittämään baaria Aasiaan. Juuri ennen lähtöä Maarit tapaa paikallisessa kapakassa Reijon (Vesa Vierikko) kanssa kaljaa kittaavan äitinsä (Tiina Weckström), jolla on matkassa isän huonosti täyttämä mäyrä. Hänellä on myös uutinen kerrottavanaan, mikä muuttaa äidin ja tyttären tulevaisuuden.
Merenelävissä kaupan sulkemisaika lähestyy. Animaatio voitti vuoden 2025 parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinnon. Yle
Heti perään kello 15.10 nähdään supermarketin kalatiskille sijoittuva Mereneläviä ja sitten kello 15.19 Bright White Light, joka on dokumentaarinen animaatio kuolemanrajakokemuksista. Sen jälkeen tulee puhelimeensa koukussa olevasta Barbarasta kertova Motherless child (kello 15.33). Kaanon (kello 15.54) puolestaan on haitilaisen siirtolaisen Jeanin tarina. Hän herättää ihailua kaikkialla Chilessä, onhan hänen kehonsa klassisen täydellinen.
Näkymätön kertoo 15-vuotiaasta Zaidista eli Zairasta, joka elää äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa Kabulin lähettyvillä Afganistanissa. Yle
Näkymättömässä (kello 16.14) tutustutaan Kabulin lähellä asuvaan teini-ikäiseen Zaidiin. Hänen unelmansa yliopisto-opinnoista särkyy, kun äiti päättää, että poikana esiintyvän tyttären on aika mennä naimisiin. Zaid eli Zaira on rakastunut naapurin Aminaan, mutta aviopuolisoksi tulee vanhempi mies. Pojan roolin perheessä ottaa seuraavaksi pikkusisko Mehran traagisin seurauksin.
Dokumentti Esine 817 (kello 16.35) kuljettaa katsojat vuoteen 1957. Tuolloin Uralilla syrjäisessä kylässä tapahtui Neuvostoliiton ensimmäinen ydinonnettomuus.
Vastaako kukaan mayday-kutsuun Duty Free -elokuvassa, kun konttimarketti ajelehtii merellä? Yle
Teemapäivän päättää kello 16.57 Duty Free. Itämerellä kelluu tax free -konttimyymälä, joka on kiinnitetty rantaan. Öisin työntekijät antautuvat tullivapaalle rakkaudelle. Yhtenä iltana myymäläpäällikkö Kaisa irrottaa ketjut.
Lyhytelokuvapäivä Teemalla & Femillä tänään kello 14.50–17.14 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.