Koko kansan rakastama näyttelijä oli yksi niistä taiteilijoista, jotka ovat luoneet pohjaa Tampereen vetovoimaisuudelle.
Viime viikon alussa menehtynyt Eila Roine oli henkilö, jolle Tampereen kaupungin on syytä olla paljosta kiitollinen. Lämpimällä ja helposti lähestyttävällä olemuksellaan ja lempeällä Tampereen murteella Roine teki eläessään Tamperetta tutuksi.
Muitakin on: poisnukkuneista voi hyvällä syyllä mainita myös esimerkiksi näyttelijä Tenho Saurénin ja muusikko, näyttelijä ja käsikirjoittaja Heikki Silvennoisen, miksei myös rock-legenda Juice Leskisen. Lisäksi elossa on useita eri alojen taiteilijoita, joille kuuluu iso kiitos.
Oma Tampere-kuvani alkoi muodostua lapsuudessa, jolloin emme enää asuneet Tampereella mutta vierailimme kaupungissa suhteellisen ahkerasti. Olin kova syömään mustaamakkaraa, eikä Tampereelta saanut poistua ennen kuin makkarat oli haettu mukaan.
Kun kasvoin, mukaan tulivat myös retket Särkänniemeen. Olin hiukan arka lapsi, enkä edelleenkään pidä korkeista kieputtimista, mutta Särkänniemessä oli aina hauskaa.
Eniten mielikuvaani ovat kuitenkin vaikuttaneet erilaiset kulttuurituotteet: Manserock, Pikku Kakkonen, Reinikainen ja Kummeli. Musiikki, teatteri ja televisio.
Nämä ovat yhteistä, suomalaista kulttuuriperintöä, jonka jakaa iso joukko suomalaisia. Eila Roineen tapauksessa listaa voi jatkaa vaikkapa Heikki ja Kaija -tv-sarjalla, joka pyöri televisiossa jo ennen syntymääni.
Näiden kautta on Tampereen murteella höystettynä välittynyt usealle sukupolvelle kuvaa Tampereesta ja tamperelaisuudesta. Millä muulla kaupungilla on ollut mahdollisuus tällaiseen imagotyöhön?
Joku voi nyt sanoa, että esimerkiksi Kummelin synnyttämä imago ei välttämättä ole se, mitä erityisesti tavoiteltaisiin. Tietty ”junttius” ei ole kaukana myöskään tv-sarja Reinikaisen meiningistä.
Tärkeintä on kuitenkin se, että ne ovat saaneet suomalaiset nauramaan. Manserock on saanut meidät laulamaan ja tuntemaan lukemattomia tunteita, Pikku Kakkonen Eila-mummeineen taas on tarjonnut turvallista syliä.
Tunteet ovat se, mikä meidät paikkoihin ja toisiin ihmisiin kiinnittää – ei järki.
Kun Tamperetta on alettu kehittää kohti nykyisenkaltaista kasvavaa, vetovoimaista ja monipuolista kaupunkia, on valmiina ollut vahva pohja, jolle rakentaa.
Vaikka Tampere on kasvanut ylöspäin ja sen asukasmäärä on ottanut hurjia harppauksia, on kaupunki onnistunut säilyttämään maanläheisen ja välittömän tunnelmansa. Se viehättää ihmisiä ja tekee kaupungista helposti lähestyttävän.
”Millä muulla kaupungilla on ollut mahdollisuus tällaiseen imagotyöhön?”
Samalla Eila Roineen ja kumppaneiden vaikutus kaupungin imagoon on hyvä osoitus siitä, miten tärkeää kaupungeille on niiden kulttuuritarjonta. Tällä en tarkoita pelkästään esimerkiksi teattereita ja konserttisaleja vaan sitä, että kaupungissa on tiloja ja mahdollisuuksia kulttuurin harrastamiseen ja tekemiseen.
Sieltä, bändikämpistä ja taiteilijoiden työtiloista, lasten ja nuorten taidekerhoista ja vaihtoehtokulttuurien sopista, nousevat ne tekijät, jotka voivat rakentaa tunnetason yhteyttä ihmisten ja kaupungin välille.
Näistä edellytyksistä huolehtiminen on kaukaa viisasta kaupungin mainetyötä. Sen synnyttämiä hedelmiä ei rahalla voi ostaa.
Kirjoittaja on Aamulehden vastaava päätoimittaja.