Yle selvitti, miten vanhaa kalaa myydään kalatiskeillä ympäri Suomea.
SUOMALAISET ovat saattaneet ostaa kalatiskeiltä joulupöytäänsä jopa yli viikon vanhaa kalaa sen pyyntihetkestä, Ylen selvitys kertoo.
Yle teki pistokokeita 29 kaupan kalatiskeillä Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Jyväskylässä, Vaasassa, Kokkolassa, Rovaniemellä, Kemissä ja Ivalossa.
Vanhimmat kalat löytyivät Ylen mukaan Tampereen Hervannan S-Marketista, Vaasan Prismasta ja Kaaren Prismasta Helsingistä. Kaikissa niissä oli myynnissä 10 päivää vanhaa lohta, Yle kertoo. Myyntiaikaa oli annettu päiviä vielä tämän jälkeenkin.
Poikkeuksellisen tuoretta kalaa oli Vaasan Minimanissa sekä K-Supermarketeissa Rovaniemellä ja Ivalossa.
IS uutisoi muutama vuosi sitten, että paras lämpötila ostetun kalan säilyttämiselle on lähellä sulavan jään lämpötilaa. Jääkaapit ovat muutaman asteen tätä lämpimämpiä.
Tuoretta kalaa ei kannata ylipäätään säilyttää jääkaapissakaan pitkään, vaan esimerkiksi Pro Kala ry suositteli aiemmin syömään ostetun kalan viimeistään seuraavana päivänä, sillä usein kotien jääkaapit eivät ole tarpeeksi kylmiä.