”Aila silmäili puolisonsa Reinon kanssa Laitilan terveyskeskuksen edustan avointa nurmikenttää. Se tuntui pyytävän persoonallista teosta kuvaamaan elämää Laitilassa”.
Näin taiteilija Aila Salo kuvaili toimittaja Virpi Adamssonille , miten hänen ensimmäinen julkinen taideteoksensa Elämän lähde sai alkunsa.
Salo oli maininnut teos-ajatuksestaan ystävälleen, joka taas oli puolestaan kertonut siitä kunnanjohtaja Eero Honkiselle. Sattumalta Laitilassa oli meneillään hanke veistoksen saamisesta terveyskeskuksen eteen.
Honkinen otti yhteyttä Saloon ja pyysi saada nähdä veistosaihion.
Aila keitti kaksi laitilalaista kananmunaa ja siirsi kauniimman munan halkileikkauksen piirustuslaudalle. Honkiselle hän esitteli luonnollisen kokoisen mallin veistoksesta. Kunnanjohtaja ihastui malliin, ja niin Aila Salo toteutti terveyskeskuksen eteen ison munanmallisen veistoksen, joka symbolisoi elinvoimaa ja maataloutta.
Tarina teoksen synnystä kuvaa hyvin Aila Saloa, sinnikästä naista, jonka elämä on ollut moninainen.
– Aila on niin vaatimaton luonteeltaan, että kun ehdotin hänestä elämäkertaa, hän pyysi tekemään taidekirjan, Adamsson kertoo.
Niinpä tällä viikolla julkistettiin Aila Salo – elämänkaari, kuvantekoa ja eloa.
– Se on taidekirja taiteesta, jossa toinen puoli kirjaa on elämänkaari, Adamsson kuvailee.
Aila Salon elämänvaiheissa riittää kertomista. Hän syntyi Karjalan Koivistolla vuonna 1928.
Salo valittiin Vuoden Lotaksi 2020. Hän oli 16-vuotiaana lottana muonittamassa sotilaista jatkosodan loppuvaiheen tulisissa olosuhteissa ja pääsi pakenemaan Koivistolta viimeisten joukossa veneessä, joka väisteli vihollisen pommikoneita siksakia tehden.
Ailan isä Filip Hollming oli perustamassa sodan jälkeen Raumalle Hollmingin telakkaa, joka rakensi sotakorvauskuunareita. Aila Salo teki elämäntyönsä telakan tehtaan emäntänä.
Kun Ailan isä kuoli 50-luvun alussa, Ailan puolisosta, Reino Salosta, tuli Hollmingin toimitusjohtaja.
Aila luotsasi perheyritystä miehensä rinnalla, hoiti perheen viisi lasta, ja istui Hollming-konsernin tytäryhtiöiden hallituksissa 1970-luvulta aina 2000-luvulle asti.
– Yritysten hallituspaikoista oli siihen aikaan naisten hallussa vain pari prosenttia, Adamsson kertoo.
Taiteilijanuraa Salo alkoi luoda vasta nelikymppisenä. Hän on suunnitellut ja tehnyt lukuisia veistoksia, muotokuvia, mitaleja, koruja ja hautakiviä. Laitilassa häneltä on toinenkin veistos, Winnovan edustalla seisova Ammatin elementit.
Aila Salo on toteuttanut ideoitaan ja luovuuttaan rautalangasta hitsaamalla ja nypläämällä. Hän kaiversi puuta, pakotti kuparia ja muotoili paperista.
– Kun elämä omaishoitajana sitoi hänet puolison vuoteen vierelle, Aila alkoi tehdä virkkaamalla suuria hahmoja.
Adamsson on tuntenut Raumalla asuvan Aila Salon jo lapsena. Juuret Karjalan Koivistolta yhdistävät heitä.
– Lapsena olin paljon Koivisto-seuran tilaisuuksissa, ja niissä myös Aila oli aina.
Muutama vuosi sitten Aila houkutteli Virpi Adamssonin mukaan Metka-taideryhmään.
– Kun kerroin hänelle, että olen nuorena tehnyt taidetta, hän kutsui minut mukaan taideryhmään. Ja nopeasti sen jälkeen minulle varattiin näyttelytila tämän vuoden keväälle, Adamsson kertoo nauraen.
Häntä hirvitti ajatus näyttelyn pitämisestä, kun taiteen tekemisestä oli ehtinyt kulua vuosia.
– Lähdin Vakka-opiston kurssille kertaamaan taitojani, ja tein kuin teinkin näyttelyn. Maalasin savimaaleilla maalauksia pellavakankaalle, hän kertoo innostuneena.
– Aila Salo on ollut minulle esikuva, miten ihminen voi tehdä uusia asioita ja toteuttaa haaveitaan missä iässä tahansa. Minä aloin maalata kuusikymppisenä.
Taidekirja Aila Salosta on Adamssonin kirjoittajanuralla viides kirja. Hän on tehnyt aiemmin kirjan enostaan, Rauman pitkäaikaisesta pyyrmannista Reino Peiposta . Lisäksi hän on kirjoittanut yhden lastenkirjan sekä kaksi opetusteosta Turun ammattikorkeakoulussa opettajana ollessaan.
Aiemmin Ylen toimittajana työskennellyt Adamsson on tehnyt myös kaksi dokumenttia.
Adamsson on asunut Uudessakaupungissa 11 vuotta, ja häntä on alkanut kiehtoa Uudenkaupungin historialliset naistarinat.
– Esimerkiksi Augusta Ohlssonista pitäisi ehdottomasti tehdä kirja. Myös Kalannissa kansanherätyksen käynnistänyt Liisa Eerikintyttären tarina olisi mielenkiintoinen.
Kirja on taidekirja, mutta avaa myös Aila Salon huikeaa elämäntarinaa, toimittaja Virpi Adamsson kertoo.
1960-luvun loppupuolella Aila Salo alkoi valaa kotioloissa lapsiaiheisia veistoksia kirjasinmetalliin. Tämä teos on nimeltään Kuperkeikka.